RefWorks-viitteidenhallintaohjelman sopimus päättyy 31.12.2021

15.06.2021

Turun yliopistolla pitkään käytössä olleen RefWorks-viitteidenhallintaohjelman sopimus päättyy vuoden 2021 lopussa. Jokaisen RefWorks-käyttäjän on siirrettävä viitteensä johonkin toiseen ohjelmaan ennen vuodenvaihdetta, mikäli haluaa säilyttää ne myöhempää käyttöä varten.

Turun yliopiston kirjasto on tarjonnut useiden vuosien ajan yliopistolaisten käyttöön maksutta RefWorks-viitteidenhallintaohjelman, jolla on voinut tallentaa tarvitsemansa viitteet. Vuodeksi 2022 RefWorks-sopimusta ei kuitenkaan enää uusita, koska sopimuksen ehdot ovat ristiriidassa EU:n tietosuojalainsäädännön kanssa.

Milloin?

Turun yliopiston nykyinen RefWorks-tilaus on voimassa 31.12.2021 saakka, jonka jälkeen RefWorks ei ole enää yliopistolaisten käytössä. RefWorks ei myöskään myy yksittäisiä, henkilökohtaisia lisenssejä, joten kunkin käyttäjän kannattaa tallentaa viitteensä joko toiseen viitteidenhallintaohjelmaan tai muulla tavoin hyvissä ajoin ennen vuotta 2022.

Mitä?

Jotta RefWorks-ohjelmassa olevat viitteet saa talteen, ne voi esimerkiksi siirtää toiseen viitteidenhallintaohjelmaan, kuten Zotero tai Mendeley, tai tallentaa jollakin muulla tavoin. Sekä Zoterosta että Mendeleystä on tarjolla maksuttomat versiot. Lisätietoja ja ohjeita viitteiden siirtoon sekä Zoteron ja Mendeleyn käyttöön ottoon löydät muun muassa kirjaston viitteidenhallintaoppaasta.

Huomaa, että jos on käyttänyt RefWorksiä jonkin tekstinkäsittelyohjelman kanssa (esimerkiksi Word tai Google Docs), kaikkien keskeneräisten tekstien viitteet ja lähdeluettelot on vuonna 2022 tehtävä uudelleen toisella ohjelmalla.

Miten?

Neuvoa ja tukea saa Turun yliopiston kirjaston www-sivuilta, videoista ja oppaista. Kirjasto aloittaa elokuussa 2021 työpajat, joissa neuvomme viitteiden siirrossa sekä Zoteron tai Mendeleyn käyttöön ottamisessa. Tiedotamme työpajoista ja muusta asiaan liittyvästä mahdollisimman pian.

Lisätietoja ja neuvoa

Luotu 15.06.2021 | Muokattu 15.06.2021