Rehtori Kola: Yliopistot haluavat rakentaa Suomen hyvinvointia – luvatun rahoituksen toteutuminen elintärkeää

03.09.2019

Turun yliopiston lukuvuoden avajaisjuhlaa vietettiin 3.9. Medisiina D:ssä. 

Rehtori Jukka Kola painotti avajaispuheessaan yliopistojen merkitystä maailman muutoksen ja ongelmien ratkaisijana.

– Näinä aikoina yliopistojen merkitys on entistä ajankohtaisempi ja tärkeämpi. Meidän on kuitenkin voitava nykyistä paremmin keskittyä ydintehtäviimme tutkimukseen ja koulutukseen, jotta voimme vahvemmin vastata meihin kohdistuviin odotuksiin.

Kola totesi, että hallitusohjelmassa luvatun rahoituksen toteutuminen on elintärkeää paitsi yliopistoille myös koko Suomen menestyksen turvaamiselle. Yliopistojen tarvitsemat resurssit on varmistettava, jotta ne kykenevät tuottamaan hyvinvointia ja kilpailukykyä koko Suomelle.

– Kouluttamamme nuoret ovat tulevaisuudessa eri alojen asiantuntijoita, jotka ymmärtävät laajoja kokonaisuuksia ja monimuotoisia riippuvuussuhteita. Monet heistä ovat myös huippututkijoita. Heillä on halua ja kykyä ratkaista maailman ongelmia.

– On suorastaan juhlallista, kun yliopistomme uudistuu joka vuosi parilla tuhannella uudella yhteisömme jäsenellä. Harvassa ovat ne organisaatiot, jotka tällaisesta ilosta pääsevät nauttimaan. Uudet opiskelijat ovat merkittävä voimavaramme – ja sparraajamme – heti alusta asti, Kola totesi.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan tervehdyksen toi avajaisjuhlaan hallituksen puheenjohtaja Sini Saarinen.

Henkilöstöjärjestöjen tervehdyksen esitti Professoriliiton Turun yliopiston osaston varapuheenjohtaja Jukka Heikkilä.

Kalervo Väänäselle Turun Yliopiston perustamisen suuri muistomitali

Rehtorikautensa heinäkuussa päättäneelle professori Kalervo Väänäselle myönnettiin Turun Yliopiston perustamisen suuri muistomitali. Mitalin myönsi Turun Yliopistosäätiön hallitus ja sen luovuttivat säätiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki ja rehtori Jukka Kola.

Mitalin myöntöperusteissa mainitaan, että Väänänen on huomattavalla tavalla toiminut Turun yliopiston henkisten päämäärien hyväksi ja aineellisen vaurastumisen edistämiseksi. Mitali myönnettiin myös tunnustuksena pitkäaikaisesta nuhteettomasta ja erittäin ansiokkaasta toiminnasta Turun yliopiston palveluksessa.

Väänänen toimi rehtorina vuodesta 2012. Turun yliopiston professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1998. Väänänen on toiminut myös biolääketieteen laitoksen johtajana sekä lukuisissa muissa tehtävissä ja luottamustoimissa. Turun Yliopiston perustamisen suuri muistomitali lyötettiin vuonna 1922 Turun Yliopiston avajaisten muistoksi.

Turun Suomalainen Yliopistoseura jakoi kolme väitöskirjapalkintoa viime lukuvuoden aikana Turun yliopistossa hyväksytyille ansiokkaille väitöskirjoille:

  • FT Prince Dadson: The effects of bariatric surgery on adipose tissue energy metabolism in type 2 diabetes (kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede)
  • FT Lauri Nikkanen: Dynamic Regulation of Photosynthesis by Chloroplast Thioredoxin Systems (biotieteet, molekulaarinen kasvibiologia)
  • KTT Milla Wiren: Strategizing in the new normal. Implications of digitalization for strategizing and uncertainty: Philosophical and Managerial Considerations (kansainvälinen liiketoiminta)

Palkinnot luovutti seuran hallituksen puheenjohtaja Risto Lammintausta.

Avajaisjuhlassa julkistettiin lisäksi Turun yliopiston muistomitalien saajat, professorit Erkki Eerola, Osmo Kivinen, Joel Kivirauma, Seppo Koskinen, Markku Koulu, Satu Lähteenmäki, Timo Myllyntaus, Mikko Nikinmaa, Leo Nyqvist, Lea Rojola, Esa Stenberg, Krister Sundblad ja Stina Syrjänen.

Avajaisjuhlassa kuultiin Turun yliopiston kuoron tuplakvartettia.

Luotu 03.09.2019 | Muokattu 05.09.2019