Säätiöiden post doc -poolin syyshaun tulokset julki

30.11.2017

Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat 30. marraskuuta 31 tohtorille 1,33 miljoonaa euroa sekä varasivat aikaisempien päätösten perusteella kuudelle tohtorille 299 000 euroa.

​Poolin syksyn hakukierrokselle osallistui 180 tohtoria eri puolilta Suomea, ja apurahaa myönnettiin 17 prosentille hakijoista. Saajien joukossa oli myös Turun yliopistossa väitelleitä tutkijoita.

Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Poolin kautta myönnetyt apurahat määräytyvät joustavasti hakijan tarpeen mukaan ja niihin voidaan sisällyttää esimerkiksi perheen muuttokulut sekä lasten hoito- tai koulumaksut.

Poolin seuraava hakukierros järjestetään 15.12.2017–15.1.2018, jolloin jaettavana on noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan maalis-huhtikuussa 2018.

Säätiöiden post doc -pooli perustettiin vuonna 2009. Siihen kuuluu kaudella 2016–2018 kaksitoista säätiötä, jotka ovat sijoittaneet pooliin yhteensä 3,2 miljoonaa euroa vuosittain. Mukana ovat Emil Aaltosen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Paulon Säätiö, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin Rahasto sekä Ulla Tuomisen Säätiö.

Lisätietoa:

http://www.postdocpooli.fi/ 

 

HK

Luotu 30.11.2017 | Muokattu 30.11.2017