Säätiöiden post doc -poolista rahoitusta tohtoreille

05.04.2017

Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat 34 tohtorille 1,42 miljoonaa euroa sekä varasivat aikaisempien päätösten perusteella neljälle tohtorille 248 000 euroa.

​Apurahansaajista Turun yliopistossa väitelleitä ovat Jonna Alanko, Jessica Alm, Matti Kaisti, Janne Leivo ja Laura Toivonen.

Poolin kevään hakukierrokselle osallistui 204 tohtoria eri puolilta Suomea, joten apuraha voitiin myöntää miltei 17 prosentille hakijoista.

Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Poolin kautta myönnetyt apurahat määräytyvät joustavasti hakijan tarpeen mukaan ja niihin voidaan sisällyttää esimerkiksi perheen muuttokulut sekä lasten hoito- tai koulumaksut.

>> Säätiöiden post doc -poolin keväthaun tulokset (pdf)


JM

Luotu 05.04.2017 | Muokattu 05.04.2017