Sari Ruusumo on Vuoden alumni

28.02.2013

Kongressipäällikkö, filosofian maisteri Sari Ruusumo on valittu Turun yliopiston Vuoden alumniksi. Valinta julkistettiin Turun yliopiston vuosijuhlassa 28.2.

​Turun kaupungin matkailutoimisto Turku Touringin kongressiyksikön päällikkönä työskentelevä Sari Ruusumo on tarmokkaasti ja menestyksekkäästi tukenut Turun yliopistoa kansainvälistymisessä auttamalla tutkijoita kongressien hakemisessa, suunnittelussa sekä markkinoinnissa.

– Ehdottomasti hienointa työssäni on, kun ihmiset inspiroituvat ja innostuvat. Tiedemiehissä syttyy halu näyttää vieraille kotikaupunkinsa ja sitä ympäröivän saariston parhaat puolet ja historiallisten kohteiden kauneus, Ruusumo kertoo.

Turussa käy Suomen kaupungeista toiseksi eniten kongressivieraita vuodessa. Määrä vaihtelee 8000 ja 10 000 kävijän välillä.

Sari Ruusumo opiskeli Turun yliopistossa maantiedettä. Hän valmistui vuonna 1994. Opiskeluajalta Ruusumon mieleen ovat jääneet esimerkiksi luennot, joilla käsiteltiin vanhojen teollisuusalueiden uusia käyttömahdollisuuksia kaupunkitilassa.

– On inspiroivaa, että nykyisessä työssäni saan suunnitella tilaisuuksia Logomon ja Manillan kaltaisiin upeisiin vanhoihin teollisuusrakennuksiin, Ruusumo sanoo.

Ruusumo on tehnyt esimerkillistä ja kannustavaa työtä käydessään kertomassa nuorille opiskelijoille työelämästä ja omasta urapolustaan.

– Olen aina ihaillut sitä, kuinka Yhdysvalloissa ollaan ylpeitä omasta yliopistosta. Aktiivisen alumni- ja mentorointitoiminnan myötä tämä hieno kulttuuri on leviämässä meillekin.

Vuoden alumnin tunnustus myönnetään vuosittain Turun yliopiston kasvatille, joka on toiminnallaan edistänyt Turun yliopiston ja suomalaisen yhteiskunnan menestystä.

Teksti: Jussi Matikainen
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 28.02.2013 | Muokattu 28.02.2013