Sopimukset Wileyn ja Taylor & Francisin kanssa uhattuna

23.01.2019

FinELibin neuvottelut kahden merkittävän kustantajan, Wileyn ja Taylor & Francisin, kanssa päättyivät vuoden 2018 lopussa ilman uutta sopimusta. Turun yliopistossa kustantajien e-lehtiä voi käyttää tammikuun loppuun saakka, ja FinELib sekä yliopiston kirjasto pyrkivät auttamaan tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita saamaan tarvitsemansa artikkelit käyttöön myös jatkossa.

​FinELib on suomalaisten korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen konsortio, joka neuvottelee e-aineistosopimuksia suomalaiselle tiedeyhteisölle. Neuvotteluja uusista sopimuksista kahden suuren kustantajan, Wileyn ja Taylor & Francisin, kanssa on jatkettu usean kuukauden ajan tuloksettomina ja sopimukset ovat päättyneet 31.12.2018.

– Kustantajat ovat tehneet tarjoukset, jotka ovat suomalaisille korkeakouluille tilausmaksujen osalta taloudellisesti kestämättömät eivätkä ne edistä avointa julkaisemista. Tilanne on kaikin puolin valitettava, sanoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry onkin antanut täyden tukensa FinELibin listaamille neuvottelutavoitteille.

Kohti avointa julkaisemista

Euroopan Unioni on asettanut tavoitteeksi, että julkisin varoin tehdyn tutkimuksen tulisi olla avointa vuoteen 2020 mennessä. Useat eurooppalaiset tutkimusrahoittajat ovat sitoutuneet Euroopan komission ja Science Europen julkaisemaan Plan S -julkilausumaan, jonka tavoite on selkeä: 1.1.2020 lähtien julkisten kansallisten sekä eurooppalaisten tutkimusrahoittajien rahoituksella tuotettujen tutkimusjulkaisujen pitää olla lähtökohtaisesti julkaistu luotettavissa avoimissa tiedejulkaisuissa tai julkaisualustoilla.

Suomessa avointa tiedettä on edistetty aktiivisesti jo vuosia. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2017 päättynyt Avoin tiede ja tutkimus -hanke pyrki siihen, että Suomi nousisi yhdeksi johtavista maista tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa. UNIFI jatkoi hankkeen työtä tuottamalla OKM:n tukemana avoimen tieteen ja datan toimenpideohjelman suomalaiselle tiedeyhteisölle. Päävastuun toimenpideohjelman koordinoinnista kantaa Tieteellisten seurain valtuuskunta.

FinELibillä on useita tavoitteita neuvotteluissa kustantajien kanssa. Ensinnäkin, tiedelehtien hintojen tulisi olla kohtuullisia. Lisäksi tiedon pitää olla avoimesti saatavilla ja siirtyminen avoimeen julkaisemiseen tulee toteuttaa ilman lisäkustannuksia.

– Mikään näistä ehdoista ei ole toteutunut neuvotteluissa Wileyn ja Taylor & Francisin kanssa. Avoimeen julkaisemiseen olisi siirryttävä nopeasti, mutta tarjotut sopimukset merkitsevät huomattavaa hintojen korotusta. Kummankin kustantajan tarjouksista puuttuu myös oikeus aineistojen pitkäaikaiskäyttöön. Meillä on kuitenkin kovin vähän painostuskeinoja, sanoo vararehtori Riitta Pyykkö, joka toimii myös FinELibin ohjausryhmän puheenjohtajana kaudella 2017–2020.

Pääsy lehtiin pyritään takaamaan jatkossa

Turun yliopiston opiskelijat ja tutkijat voivat käyttää Wileyn ja Taylor & Francisin e-lehtiä vielä tammikuun 2019 loppuun saakka. Tarkista listasta (excel) ovatko käyttämäsi lehdet Wileyn ja Taylor & Francisin e-lehtiä

Koska vaikuttaa todennäköiseltä, että sopimusta ei kyseisten kustantajien kanssa synny, FinELibissä ja Turun yliopiston kirjastossa on pohdittu keinoja, joiden avulla edes osa kustantajien artikkeleista saataisiin käyttöön tästä huolimatta.

– Kirjastossa on valmiudet ottaa käyttöön useita palveluita ja selaimiin saatavia lisäosia, jotka etsivät verkosta avointa versiota artikkeleista. Kaukopalvelu pyrkii myös selvittämään, mistä asiakkaiden tilaamat artikkelit voisi tilata mahdollisimman nopeasti ja edullisesti, vakuuttaa kirjastonjohtaja Ulla Nygrén.

– Tarvittaessa pidämme asiakkaat jatkuvasti ajan tasalla uusilla tiedotteilla ja lisäämme ohjeistusta verkkosivuillemme tammikuun lopussa, Nygrén lisää.

Lisätietoa:

Turun yliopiston kirjasto kokoaa sivuilleen ajankohtaista tietoa neuvotteluista

Tietoa neuvotteluista FinELibin sivuilla

UNIFIn tukikannanotto (pdf)

Excel-lista kaikista Wileyn ja Taylor & Francisin julkaisuista

--

Heikki Kettunen

Luotu 23.01.2019 | Muokattu 24.01.2019