Starttiraha on toimiva tukimuoto

05.12.2012

Tuoreen tutkimuksen mukaan starttiraha nopeuttaa yrityksen perustamista ja auttaa toimeentulon turvaamisessa yrityksen alkutaipaleella. Starttirahalla on myös merkittäviä työllistäviä vaikutuksia.

 

​Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden tutkimusryhmä TSE Entre on arvioinut työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa tutkimuksessa starttirahajärjestelmän toimivuutta sekä vaikutusta uusien yritysten perustamiseen ja eloonjäämiseen.

Tutkijat analysoivat yhteensä 3 627:n vuosina 2005–2010 starttirahaa saaneen henkilön näkemyksiä starttirahasta ja sen merkityksestä yrittäjäksi ryhtymiselle. Lisäksi tarkastelussa on yli kahdensadan asiantuntijan näkemykset starttirahajärjestelmästä.

Laajan selvityksen mukaan starttirahajärjestelmää voidaan pitää toimivana rahoitusinstrumenttina. Tutkija Satu Aaltonen kertoo, että starttirahajärjestelmä sai kokonaisuudessaan pääosin hyvin positiivisia arvioita rahoitusta saaneilta, sidosryhmiltä ja asiantuntijoilta.

‒ Tulos on tärkeä koko järjestelmän ja yrittäjäksi ryhtymistä tukevien julkisten toimenpiteiden kannalta. Starttirahalla koetaan olevan taloudellista tukea laajempi henkinen merkitys saajalleen, Aaltonen sanoo.

Tuella monia positiivisia vaikutuksia

Tutkimuksen mukaan starttirahalla perustettujen yritysten eloonjäämisaste on hyvä.

‒ Eloonjäämisaste on neljänteen toimintavuoteen saakka vähintään samalla tasolla kuin yritysten eloonjäämisasteet Suomessa keskimäärin. Starttirahan lisäksi yritysten sitä lisäävät yrittäjän koulutus, aiemmat kokemukset yrittäjyydestä tai yrityksen johtamisesta sekä intohimoinen suhtautuminen yrittäjyyteen, sanoo kollegiumtutkija Pekka Stenholm.

Starttirahalla on työllistävä vaikutus, selviää tutkimuksesta.

‒ Tutkimushetkellä 63 prosenttia starttirahayrittäjistä työllisti ainakin yhden työntekijän. Vastaajilla on vahva usko kykyynsä työllistää myös tulevaisuudessa. Noin kolme neljästä starttirahayrittäjästä arvioi toimivansa työnantajana kolmen vuoden kuluttua.

 

TS

Luotu 05.12.2012 | Muokattu 28.10.2020