Suomalaisten Kemistien Seuran Nuorten tutkijain tunnustuspalkinto Milla Suomiselle

14.04.2016

Kemian laitoksen tohtorikoulutettava Milla Suomiselle myönnettiin 13. huhtikuuta 2016 Nuorten tutkijain tunnustuspalkinto hänen pro gradu -tutkielmastaan.

​Palkinnon arvo on 1500 euroa. Suomalaisten Kemistien Seura on jakanut Nuorten tutkijain tunnustuspalkintoa vuodesta 1972 lähtien. Sen tarkoituksena on kannustaa nuoria kemistejä tutkimustehtäviin. Kunakin vuonna voidaan antaa kaksi palkintoa, ja ne annetaan alle 30-vuotiaille henkilölle.


Suomisen pro gradu -tutkielma käsittelee sähkökemiallisten superkondensaattoreiden materiaalivalinnan vaikutusta niiden energiatiheyteen. Työssään hän on onnistunut yksinkertaisella ja nopealla sähkökemiallisella menetelmällä valmistamaan GO:n ja poly(3,4-etyleenidioksitiofeenin) (PEDOT) komposiittimateriaalin.


Materiaalin soveltuvuutta taipuisiin sähkökemiallisiin kondensaattoreihin tutkittiin yhteistyössä Tampereen Teknillisen Yliopiston elektroniikan ryhmän kanssa ja niistä saadut tulokset ovat lupaavia.


Tutkielma saa Suomalaisten Kemistien Seuralta erityisesti kiitosta siitä, että sen tekijä on osoittanut ammattimaista kykyä hallita tämä kemian ja fysiikan raja-alueelle sijoittuva tutkimusaihe ja lähestyä sitä selkeästi kemiallisesta näkökulmasta.


- Millan työ on hyvin ajankohtainen ja haastava. Olen ylpeä että palkinto tuli Turun yliopistolle, sanoo kemian laitoksen professori Carita Kvarnström.


Palkinto jaettiin SKS:n vuosikokouksessa ke 13.4.2016 Kiasmassa Helsingissä.


EH
Kuvat: Ellinoora Havaste

Luotu 14.04.2016 | Muokattu 14.04.2016