Suunnistuksen Nordic Tour sprinttaa kampuksella

30.05.2013

Turun yliopiston kampus tarjoaa ainutlaatuisen kaupunkimaaston suunnistuksen pohjoismaiselle kiertueelle Nordic Tourille. Perjantaina 7. kesäkuuta järjestettävään sprinttikilpailuun odotetaan Nordic Tourin lisäksi satoja harrastesuunnistajia.

​Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi iloitsee siitä, että kilpailun suomalaiseksi kaupunkisuunnistusmaastoksi valikoitui yliopistokampus. Kisan odotetaan tuovan alueelle kilpailijoiden lisäksi myös satoja katsojia.

– Kilpailun myötä ihmiset tutustuvat kiinnostavaan ympäristöön, joka on monille turkulaisillekin vielä vieras. Hienoa on myös se, että voimme tarjota kansainvälisille suunnistajille ainutlaatuisen kilpailuareenan, Paasi sanoo.

Suunnistuksen pohjoismainen Nordic Touriin odotetaan suunnistuksen maailman kärkeä. Rankingin 20 parhaasta 15 urheilijaa osallistuu kolmessa maassa käytävään kisaan. Kaikkiaan mukana on 56 naista ja 80 miestä 20 eri maasta.

Nordic Tour käynnistyy lauantaina Oslon sprintti- ja keskimatkan kisalla, sieltä matka jatkuu Ruotsin Sigtunaan pudotussprinttikisaan. Suomeen saavutaan perjantaiksi yliopistolla käytävään sprinttikisaan. Kiertue päättyy lauantain 8.6. takaa-ajokilpailuun Kaarinan Kuusistossa.

– Paljasjalkaisena turkulaisena tuntuu kihelmöivältä tarjota kilpailijoille tämä upea, vaativa ja monipuolinen kisamaasto, kilpailun johtaja Janne Salmi sanoo.

Hän lupaa kilpailijoille juostaviksi Ylioppilaskylän sokkeloita, jokirannan uudempaa asutusta sekä yliopiston ja Åbo Akademin sekä vanhan Turun kasarmin historiallista aluetta.

– Tämä kaikki höystettynä suomalaisittain melko napakoilla korkeuseroilla. Ja parasta on, että alueella ei ole koskaan ennen suunnistettu, Salmi sanoo.

Sprintin kilpailukeskuksena toimii Educariumin piha-alue. Ensimmäisinä Suomen valiot antavat näyttönsä MM-sprinttiä varten, Nordic Tourin aamukarsinnat käydään kello 9.00-10.30. Kello 10.30 alkaen Suomen parhaat nuoret käyvät oman nuorten MM-sprintin katsastuskilpailunsa.
 
Aamu- ja iltapäiväkilpailujen välissä lapsille tarjotaan Tuomaanpuistossa Hippo-Rastiseikkailu.

Iltapäivällä maailmancupin finaali käynnistyy kello 15 miesten kilpailulla, naiset lähtevät maastoon 16:n jälkeen. Kello 17:stä lähtien maastossa käydään kansallinen kilpailu.

Erja Hyytiäinen

Luotu 30.05.2013 | Muokattu 30.05.2013