Tekniikan päivillä kokeiltiin 3D-kyniä ja hain lennättämistä

03.11.2015

Turussa toisen kerran järjestetty Tekniikan päivät keräsi ICT-taloon yli tuhat tekniikasta ja tiedosta kiinnostunutta. Yleisötapahtumaan ja seitsemäsluokkalaisille järjestettyyn koululaisohjelmaan osallistui 30.–31.10.2015 yhteensä 1470 ihmistä.

​Benjamin ja Saga Rinteellä oli pitkä lista työpajoista, joihin he halusivat osallistua Tekniikan päivillä. Yksi ehdoton kiinnostuksen kohde oli 3D-kynät, joilla kaksikko taiteili kolmiulotteisen kolmion ja salaman.

​Suurimman kävijämäärän keräsi lauantain yleisötapahtuma, jossa ICT-talon aula muuttui Tekniikan toriksi. Toiminnallisissa työpajoissa muun muassa lennätettiin kauko-ohjattavaa haita, piirrettiin 3D-kynillä ja muovattiin erilaisia maailmoja interaktiivisella hiekkalaatikolla. Kuhinaa riitti myös legorobottipajan ja virtuaalilasien kanssa pelattavan kauhupelin äärellä.

– Tapahtuma onnistui kaikin puolin todella hyvin. Kuulijoita riitti kaikille luennoille ja Tekniikan torilla oli lapsia ja lapsenmielisiä tungokseen saakka, iloitsee tapahtuman järjestelyistä vastannut Mikael Nyberg Åbo Akademista.

Tekniikan päivien tavoitteena oli lisätä ihmisten ymmärrystä arkeamme vahvasti leimaavasta teknologiasta ja kertoa mahdollisuuksista tiedon hyödyntämiseen.


Tekniikan päivien yleisötapahtuma käynnistyi Esko Valtaojan luennolla, jota kuunteli paikan päällä 255 ihmistä sekä verkossa 50. Valtaoja toi esiin puheenvuorossaan, mitä kaikkea hyvää tiede on saanut aikaan, ja kuinka kuljemme koko ajan kohti parempaa suuntaa. Valtaoja kritisoi menneisyyden romantisointia ja kehnon taloustilanteen surkuttelua. Hän kehotti kuulijoita keskittymään yksityiskohtien sijaan kokonaiskuvaan.

– Tosiasia on, että vauraus lisää onnellisuutta. Tämän vuosisadan lopussa köyhimpienkin maiden elintaso lähentelee Suomen nykyistä. Maailma on vasta alussa, Valtaoja huomautti.

Moni kävijä tahtoi kokeilla 3D-kyniä, joilla pystyi piirtämään kolmiulotteisia kuvioita suoraan ilmaan. Harjoitusmallien avulla piirrettiin kolmiulotteisia autoja, sydämiä ja salamoita.

Radio-ohjattava lentävä hai oli niin suosittu ohjelmanumero, että hai lenteli ilmassa lähes koko tapahtuman ajan. Haita ohjattiin pelikonsoleista tutun ohjaimen avulla, jolla pystyi säätelemään hain nopeutta ja korkeutta. Työpaja havainnollisti, kuinka radioaaltoja pitää lähettää, jotta hain saa liikkumaan halutulla tavalla.

Haita lennättänyt 10-vuotias Alvar Ilmonen tuli tapahtumaan viisihenkisen perheensä kera. Alvarin isä Otto Ilmonen laittoi merkille, että hain liikkeiden kontrollointi sujui pelikonsoleihin tottuneelta pojalta varsin luontevasti.

 – Lennättäminen oli kivaa, mutta hain kääntäminen oli vaikeaa, Alvar totesi.

Tekniikan päivien toinen pääpuhuja, Mark Müller, keräsi hänkin salin täyteen yleisöä. Müller havainnollisti puheenvuorossaan lentävien robottien toimintaperiaatetta. Robottikopterit saadaan reagoimaan itseohjautuvasti liikkeeseen, joten ne voivat esimerkiksi pelata pallopeliä ilman ohjaajaa.

– Robottien toimintamekanismi jäljittelee ihmisen käden, aivojen ja silmien yhteistyötä, Müller selitti.

Fanny Koskela kokeili uutta kauhupeliä virtuaalilasien kanssa. Kokemus oli erikoinen, sillä Koskela ei tavallisesti pelaa videopelejä.

– Pelin tunnelmaan pääsi sisälle lasien avulla. Olin sisällä maailmassa silloinkin kun katsoin ylös, alas tai sivulle. Aluksi pelaaminen tuntui hieman hankalalta, mutta se lähti kulkemaan, kun pääsin ideaan kiinni. En ensin edes huomannut pelin hirviötä, mutta pelästyin, kun se lähti liikkeelle. Se oli tosi siistiä, Koskela kuvaa.

Leikkimielisen murhamysteerin lukkoja tutkaili 3-vuotias Emmi. Käräytä murhaaja -pisteellä kävijät tutustuivat DNA-töissä käytettäviin laitteisiin ratkaistessaan neljä tehtävää, joiden avulla murhaaja paljastui.

Turun Tekniikan päivien järjestämisestä vastasivat Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Tekniikan akateemiset (TEK) ja Tekniikan Akatemia (TAF). Lisäksi ohjelmassa oli mukana alan yrityksiä tekniikan soveltajina.

 

Teksti: Jenni Valta
Kuvat: Jenni Valta ja Martti Komulainen

Luotu 03.11.2015 | Muokattu 06.08.2021