Tiedepaukku voitti Liikutu tiedosta -tiedeviestintäkilpailun

07.06.2016

Yleisö äänesti Turun yliopiston Tiedepaukku-videot voittoon Kaskas Median Liikutu tiedosta -kilpailussa. Tieteen tiedotus ry lahjoitti voittajille 3000 euron palkinnon.

​Fysiikan ja tähtitieteen laitoksen tohtorikoulutettava Jaakko Lamminpää ja tiedottaja Jenni Valta esittelivät Tiedepaukku-videoita tilaisuudessa ja ottivat vastaan palkinnon. Tiedepaukku-tiimiin kuuluu myös media-assistentti Antti Tarponen, kemian laitoksen yliopistonlehtori Veli-Matti Vesterinen, informaatioteknologian laitoksen tohtorikoulutettava Einari Kurvinen ja opettajankoulutuslaitoksen opiskelija Linda Blomqvist.

​Palkinto ansiokkaasta tiedeviestinnästä jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kilpailuun osallistui kymmeniä tutkimushankkeita, tutkijoita ja tutkijaryhmiä, joista esiraati valitsi kuusi finalistia.

Kukin finalisti nousi Tieteiden talon lavalle pitchaamaan yleisölle oman viestintätekonsa. Heistä yleisö äänesti voittajaksi Turun yliopiston Tiedepaukku-videot, jotka havainnollistavat ajankohtaisia asioita tieteellisestä näkökulmasta ja persoonallisella otteella.

Aiheeseen liittyen

>> Ensimmäinen Liikutu tiedosta -tiedeviestintäpalkinto Tiedepaukulle

>> Katso Tiedepaukku-videoita

JV
Kuva: Antti Tarponen

 



 

Luotu 07.06.2016 | Muokattu 07.06.2016