Tiederisteily keräsi lähes 400 lasta ja nuorta merelle tutustumaan luonnontieteisiin

24.04.2018

Ensimmäistä kertaa järjestetty tiederisteily SciCruise innosti lapsia ja nuoria luonnontieteiden pariin. Tiederisteily keräsi lähes 400 lasta ja nuorta Turun ja Tukholman välillä liikennöivälle Viking Gracelle tiistaina 24.4.2018.

​Työpajassa havainnollistettiin näytteiden avulla, kuinka bakteereille voi kehittyä vastustuskyky antibiootteja kohtaan.

​SciCruise-tiederisteilyllä lapset ja nuoret pääsivät muodostamaan elävän tietokoneen, tutustumaan lisättyyn- ja virtuaalitodellisuuteen sekä tutkimaan veden laatua. Tiederisteilyn ohjelmaan kuului noin 30 osallistavaa työpajaa, joiden teemat vaihtelivat Itämeren suojelusta matematiikkaan ja uusimpaan teknologiaan. Tapahtumaan osallistui viides- ja kuudesluokkalaisia, yläkoululaisia ja lukiolaisia Suomesta ja Ruotsista.

– Haluamme kannustaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden pariin tarjoamalla heille positiivisia kokemuksia. Jos nuorelle muodostuu ikävä mielikuva esimerkiksi matematiikasta, voi olla vaikea muuttaa mielipidettä myöhemmin. Yliopistoissa ja työmarkkinoilla puolestaan olisi tarvetta nuorille, joilla on vahvaa osaamista luonnontieteistä ja matematiikasta, sanoo tapahtuman järjestelyistä vastaava Lounais-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Laszlo Major Turun yliopistosta.

Tapahtumassa lapset ja nuoret pääsivät osallistumaan muun muassa performanssiin, jossa he muodostivat yhdessä elävän tietokoneen. Kukin osallistuja edusti tietokoneessa yhtä bittiä ja noudatti annettuja ohjeita. Elävän tietokoneen tehtävänä oli suorittaa yksinkertaisia yhteenlaskuja.

– Tuntui jännältä olla osa tietokonetta. Olin eturivissä ja tehtäväni oli viedä eteenpäin viestiä, jonka sain takarivistä. Takanani ollut välitti minulle tiedon omasta numerostaan laittamalla kätensä hartialleni ja minun piti nostaa oma numerolappuni ylös. Seuraavaksi aion kierrellä työpajoissa ja mennä kuuntelemaan luentoa laivan tekniikasta, sanoo viidesluokkalainen Jesse Laakso Eurajoen keskustan koulusta.

– Performanssin tavoitteena oli havainnollistaa osallistujille, mikä on tietokoneen toimintaperiaate. Tietokone on lapsille ja nuorille arkinen väline, mutta harva ymmärtää, miten se käytännössä toimii, Major kertoo.

Luonnontieteisiin tutustuttavien työpajojen lisäksi tiederisteilyn ohjelmaan kuului luentoja, tiede-esityksiä ja kilpailuja. SciCruise on jatkoa tiede- ja teknologiafestivaali SciFestille, jota on järjestetty Joensuussa vuodesta 2007 alkaen. Turun yliopistoon kuuluvat Lounais-Suomen LUMA-keskus ja tulevaisuuden teknologioiden laitos järjestivät tapahtuman yhteistyössä Åbo Akademin sekä Itä-Suomen ja Uppsalan yliopistojen kanssa.


Lapset ja nuoret pääsivät ratkaisemaan ViLLE-oppimisjärjestelmän äidinkielen, matematiikan ja englannin tehtäviä valitsemalla oikeat vastaukset liikunnallisen ohjausmaton avulla.


Elävässä tietokoneessa kukin osallistuja edusti yhtä bittiä ja toimi annettujen ohjeiden mukaan.


Osallistujat pääsivät piirtämään kolmiulotteisesti 3D-kynillä.


Vuoden 2018 matemaattisten aineiden opettajaksi valittu fysiikan opettaja Kalle Vähä-Heikkilä Lauttakylän lukiosta Huittisista piti tiede-esityksen, jossa hän havainnollisti fysiikan lainalaisuuksia näyttämällä erilaisia temppuja.

Teksti: Jenni Valta
Kuvat: Antti Tarponen

Luotu 24.04.2018 | Muokattu 24.04.2018