Toista tuhatta yhdeksäsluokkalaista tekee äidinkielen valtakunnallisen arvioinnin sähköisesti

09.10.2013

Useissa suomalaisissa peruskouluissa yhdeksäsluokkalaiset tekevät kevään äidinkielen kansallisen arvioinnin sähköisenä. Opetushallituksen ja Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksen yhteisen projektin tavoitteena on teettää osalle oppilaista arviointi ViLLE-oppimisympäristön avulla.

 

​Äidinkielen kansalliseen arviointiin osallistuu lähes 5000 oppilasta. Näistä kolmannes tulee tekemään arvioinnin sähköisesti. Kansallisella tasolla projekti on ensimmäinen laatuaan.

ViLLE on Turun yliopiston Informaatioteknologian laitoksella kehitetty virtuaalinen oppimisympäristö, jota käytetään useissa suomalaisissa korkeakouluissa sekä yli 15 maassa. Samaista oppimisympäristöä testattiin menestyksekkäästi viime tammikuussa Mynämäen lukiossa, jossa järjestelmän avulla tehtiin ylioppilaskirjoitusten preliminäärikokeita.

– Tulevaan valtakunnalliseen arviointiin on helppo lähteä luottavaisin mielin. Mynämäen kokeilusta kerätty palaute oli lähes yltiöpositiivista. Käytännössä jokainen vastannut olisi halunnut tehdä varsinaiset ylioppilaskirjoitukset ViLLEllä. Oppilaat pitivät järjestelmää erittäin helppokäyttöisenä, kertoo yliopisto-opettaja Mikko-Jussi Laakso.

ViLLEä on kehitetty valtakunnallisten arviointeihin

ViLLE on ollut jo vuosikymmenen ajan korkeakoulujen opetuskäytössä. Nyt virtuaaliympäristöä on kehitetty soveltumaan myös peruskoulutukseen ja kansallisiin arviointeihin.

– Saimme Opetushallituksessa heti varsin positiivisen kuvan ViLLEn mahdollisuuksista. Vaikka järjestelmä oli aluksi kehitetty ehkä enemmän korkeakoulujen tarpeisiin, järjestelmässä oli projektin alkaessa jo 70 prosenttia siitä mitä etsimmekin, Opetushallituksen erikoissuunnittelija Matti Suomilammi kertoo.

Maailmalla on käytössä lukuisia sähköisiä oppimisympäristöjä. Suomilammin mukaan niiden ongelmana on usein se, että ne on kehitetty pitkälti vain tiettyihin kansallisiin tarkoituksiin.

Suomilammin mukaan Opetushallitus on nyt päätynyt testaamaan ViLLEä sen kotimaisuuden ja toisaalta hyvän yliopistoyhteistyön vuoksi. Yliopistolla on sitouduttu kehittämään järjestelmää palvelemaan myös kansallisten arviointien tarpeita.

– Minulla on akateeminen ambitio saada Suomeen syntymään sähköinen opintopolku esikoulusta lähtien. Haluaisin parantaa oleellisesti opetusteknologian käyttöä koulujen arjessa. Suomessa ollaan paikoin hieman takamatkalla tietojärjestelmien opetuskäytössä, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet nousta etulinjaan, Laakso kertoo.

Järjestelmän murtaminen kokeen aikana on erittäin hankalaa

Tietojärjestelmien käyttö oppilaiden arvioinnissa herättää kysymyksiä tietoturvallisuudesta. Laakson mukaan tietoturvaan tulee varautua ennakkoon huolellisesti. Suurimmilta uhilta pystytään suojautumaan olemassa olevin teknisin ratkaisuin.

Esimerkiksi Mynämäen lukion kokeilussa käytettiin koulun omia koneita ja verkkoa ilman internet-yhteyttä. Järjestelmä avautui kokeen alkaessa.

– Jos joku pyrkisi "häkkäämään" järjestelmää, se onnistuisi aikaisintaan silloin, kun koe alkaa. Kun ottaa huomioon, että hakkerointi vie aikaa ja on vaikeaa, olisi vilppi erittäin hankalaa, Laakso sanoo.

Lue lisää:

 >> ViLLE

Teksti: Hannu Aaltonen
Kuva:  Craig A Rodway

Luotu 09.10.2013 | Muokattu 07.07.2021