Top Management Forum 2012: 30 vuotta johtamiskoulutusta Turussa

17.12.2012

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun TSE exen 16.3. järjestämässä seminaarissa juhlistetaan vuonna 1982 Turussa käynnistynyttä johtamiskoulutusta.

 

​Vuosittainen Top Management Forum järjestetään perjantaina 16.3.2012 Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa (Messukentänkatu 9-13, Turku) kello 9.30 alkaen.
 
Johtamiskoulutuksen 30-vuotisjuhlaseminaarissa käsitellään uusiutumista ja kasvua teemalla Spirit of Leadership sekä tarkastellaan johtajuuden roolia muutoksessa.
 
‒ Kasvusta ja uudistumisesta on tärkeää puhua näinä monella tapaa haasteellisina aikoina. Uudistuminen ja muutos edellyttävät ajatusten avartamista ja uusien toimintatapojen omaksumista, sanoo TSE exen johtaja Kirsi Kostia.
 
Kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusyksikkö TSE exe toimii johdon ja asiantuntijoiden kehittäjänä. Työn ohessa suoritettavan executive MBA -ohjelman ja räätälöityjen, yrityskohtaisten ohjelmien kohderyhmänä ovat organisaatioiden johto ja avainhenkilöt. Vuonna 1982 käynnistyneen JOKO-ohjelman on vuosien mittaan suorittanut yli 700 henkilöä.
 
‒ Haluamme muistuttaa, miten tärkeää jatkuva kouluttautuminen on. Johtamiskoulutuksessa toisilta oppiminen ja uudet verkostot täydentävät uusimpaan tutkimustietoon perustuvaa koulutuksen sisällöllistä antia.

Johtajuus muutoksen moottorina

Seminaarissa käytännön johtamiskokemus kohtaa akateemisen tiedon. Ohjelmassa kysytään, mistä löytää uutta energiaa kasvuun epävarmuuden keskellä
 
‒ Johtajuus voi olla monella tapaa käynnistämässä positiivisia ja uutta luovia tapahtumaketjuja, Kostia sanoo.
 
Ohjelma:
 
9.30 Tilaisuuden avaus, Turun kauppakorkeakoulun johtaja Satu Lähteenmäki
JOKO Turku 30 vuotta tarinoin ja kuvin, johtaja Kirsi Kostia
 
10.15 Mr & Mrs Future and Big Five Questions, Research Director Mika Aaltonen, Aalto-yliopisto
 
11.15 Innovaatiotoiminnan ohjauksen haasteet, professori Kari Lukka, Turun kauppakorkeakoulu
 
12.00 Lounas
 
13.00 Jokainen päivä Venäjällä on seikkailu ‒ Miten menestyä yrittäjänä ja johtajana Venäjällä?, toimitusjohtaja Pirjo Karhu, Konsu Accountor Group
 
13.45 Kahvi
 
14.15 Designing a Beautiful Business, toimitusjohtaja Esko Kilpi, Esko Kilpi Oy
 
15.15 Relational Leadership, professori Dian Marie Hosking, Utrecht University School of Governance, Alankomaat
 
16.15 eMBA-todistusten ja huomionosoitusten jako
 
Tilaisuus jatkuu cocktaileilla MaxJammerin tahtiin. Tilaisuudessa jaetaan myös Vuoden johtaja - ja Vuoden johtamiskouluttaja -tunnustuspalkinnot johtamiskoulutukseen osallistuneille.
Luotu 17.12.2012 | Muokattu 29.10.2020