Trampoliinisolut toivat Turun ensimmäisen Science Slam -voiton

22.05.2013

Turun ensimmäinen Science Slam –voittaja on Anne Seppänen. Hän nappasi yleisäänestyksessä himoitun mikrofonipystin. Science Slam oli menestys niin esityksiltään kuin yleisömäärältään. Tänään tarjolla on uusi kattaus kello 14:stä eteenpäin.

Palkinto muistuttaa puheen voimasta. Anne Seppänen onnistui puheellaan ja yleisöön ottamallaan kontaktilla saamaan yleisöäänestyksessä suurimman joukon kannattajikseen.

​– Sulkekaa silmänne. Siirtykää luontoon, jonnekin missä on eläimiä ja kasveja. Ottakaa kamera mukaanne. Poistakaa paikalta rakennukset ja tiet, poistakaa ihmiset ja muut kädelliset. Missään ei näy nisäkkäitä, ei lintuja, ei dinosauruksia, ei hämähäkkejä ja muita maan mönkijöitä, Anne Seppänen totesi meditatiivisella äänellä.

Kauppakorkeakoulun OP-Pohjola –salin väkimäärä on tipahtanut alun sadasta reiluun 50:een, mutta jokainen on hiljaa ja tempautuu mukaan Seppäsen maailmaa. Matemaatikon ääni kuljettaa salillisen ihmisiä evoluutiossa taaksepäin. Meneillään on viimeinen yhdeksästä Science Slam –esityksestä.

Takana on pitkä urakka. Yliopiston viestintä ja tutkijakoulu järjestivät kevään aikana tieteen popularisointi –kurssin, jossa lanseerattiin kaupunkiin Keski-Euroopasta tuttu Science Slam –malli. Siinä on kerrottava valitsemansa tieteellinen seikka kymmenessä minuutissa mahdollisimman yleisöön uppoavalla tavalla. Kisan päätteeksi yleisö äänestää voittajan.

Kenet näet, kun ajattelet kuuluisaa tiedemiestä?

 – Poista kuvasta puut ja pensaat, enää ei ole kukkia eikä ruohikkoa. Jos havaitset jotakin monisoluista, poista ne. Ota kamera, nappaa kuva muistoksi. Ja avaa silmäsi, Seppänen sanoo.

 Enää ei olla yksisoluisten maailmassa. Seppänen johdattaa meidät takaisin monisoluisten maailmaan. Matemaatikko kertoo, kuinka solut toimivat yhteistyössä organismin parhaaksi ja yhteistyöllä ne saavuttavat jopa niin paljon voimaa, että pääsee hyppäämään trampoliinin suojaverkon yli. Näin syntyy jotain uutta, jotain ennen näkemättömän edistyksellistä.

Eturivissä istuu kolmihenkinen raati, jonka tehtävänä on auttaa slamistejä tulemaan aina vain paremmiksi slamisteiksi.  Jokainen esiintyjä sai viiden minuutin pikapalautteen.

– Hienosti lähdit alkuun, minä tykkään mielikuvitusmatkoista. Mutta olisin halunnut nähdä seinällä maalaamasi kuvan. Olisin halunnut tietää, olinko siellä, missä minun kuului olla, yliopisto-opettaja Marianna Hoikkala totesi.

Kanssakilpailija Jaakko Vainio oli onnistunut jo toteuttamaan Hoikkalan toiveessa. Hän pyysi sulkemaan silmänsä ja ajattelemaan jotain kuuluisaa tiedemiestä. Ja kun tuon jälkeen avasi silmänsä, seinällä irvisti Albert Einstein.

– Minä kyllä näin Darwinin, raadin toinen jäsen, eläinmuseon johtaja Ilari E. Sääksjärvi totesi.

Iltapäivä on ohi. Yleisö äänesti voittajaksi Seppäsen. Kintereillä seurasivat painajaisista puhunut Nils Sandman  sekä Jaakko Vainio, jonka sanaleikittely maailmankaikkeuden kauneutta etsivän kosmologian ja kosmetologian sekoittamisesta keskenään viihdytti erityisesti kolmatta raatilaista Ari Ivaskaa.

Perinteisen pubin ja oluen sijaan Turun ensimmäinen Science Slam elettiin tenttisalissa pillimehun voimin. Se jätti esityksiä kuuntelemaan tulleet Terttu Virran ja Elina Mäkisen miettimään, olisiko meno ollut pubiympäristössä hieman vapautuneempaa.

– Suomalainen jäykkyys hieman näkyi, vaikka monet pystyivätkin elävästi esittämään aiheensa. Tieteen popularisoiminen on haaste. Vähän huumoria lisää, Virta kannusti.

Sitä voi olla luvassa jo torstaina 23.5. kello 14.00, kun Science Slam –kurssin toinen jakso esiintyy ja takuuvarmasti syksyllä, kun Science Slam viedään Kårenille perjantaina 18. lokakuuta.

 

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 22.05.2013 | Muokattu 01.12.2020