Tulossa vilkas kongressikesä

22.05.2013

Kuluvan viikon kongressien osallistujat pääsevät seuraamaan livelähetystä vaativasta endometrioosileikkauksesta ja pohtimaan aivosairauksien hoidon kehittämistä.

 

​Turun alueella järjestetään 23.–25. toukokuuta kaksi merkittävää lääketieteellistä kongressia.
 
4th Nordic Congress on Endometriosis kerää Turkuun noin 200 endometrioosiin erikoistunutta lääkäriä ja tutkijaa erityisesti Pohjoismaista.
 
Ohjelma alkaa torstaina 23.5. pre-symposiumilla, jossa livekirurgisesti esitetään munasarjan endometrioosin ja vaativan laajalle levinneen endometrioosin leikkaushoitoa Tyksissä. Leikkaukset välitetään leikkausalista yli sadan hengen luentosaliin, josta käsin osallistujat ovat keskustelu- ja näköyhteydessä leikkausryhmään.
 
– Suomen tiedeyhteisön kannalta on ensiarvoista, että saamme vieraaksemme kansainvälisesti erittäin korkeatasoisia luennoitsijoita ja pohjoismaisia maansa endometrioosin hoidon keskittämisestä ja hoidosta vastaavia kollegoita, kongressin järjestäjät kertovat.
 
Naantalissa pidettävä 10. Nordic Lights Neuroscience Symposium on pohjoismaisen neuropatologiyhdistys SNS:n (Scandinavian Neuropathological Society) ja Turun yliopiston järjestämä tilaisuus aivosairauksia tutkiville ja hoitaville lääkäreille.
 
Kokouksen pääteemoihin kuuluvat MS-tauti, aivoja rappeuttavien sairauksien synty sekä sidekudossairauksien keskushermostoilmentymät. Luennoitsijoiksi on saatu käsiteltävien alojen huippuasiantuntijoita muun muassa Cambridgen ja Bristolin yliopistoista sekä Tukholman Karoliinisesta instituutista.

Tulevia tieteellisiä kongresseja

>> European Week of Astronomy and Space Science, 8.–13. heinäkuuta. Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa järjestettävä tähtitieteen kongressi tuo Turkuun 1000–1500 osallistujaa, jotka kokoontuvat kymmenissä alatapahtumissa Logomossa. Kongressin järjestävät Turun yliopisto ja European Astronomical Society. 
 
>> 32nd SSAI Congress 26.–29. elokuuta. Scandinavian Society of Anaesthesiology and Intensive Care Medicine järjestää kongressin teemalla “Focusing on the Brain”. Kyseessä on anestesian ja tehohoidon pohjoismainen kongressi, jonne odotetaan 600–700 delegaattia sekä laajaa kaupallista laitenäyttelyä. 
 
>> European Vertebrate Pest Management Conference 22.–27. syyskuuta. Tapahtuma kerää tuholaistorjunnan kysymysten pariin noin 150 osallistujaa. Samasta tiimistä on tulossa tutkijoita toteuttamaan yli 1000 hengen parasitologian kongressia vuonna 2016.
 
 
Nora Uotila
Luotu 22.05.2013 | Muokattu 01.12.2020