Turku kiitti PET-keskusta kongressipalkinnolla

31.10.2012

Turun yliopiston PET-keskuksen johtajalle professori Juhani Knuutille sekä työryhmälle on myönnetty Turun kaupungin KONGRESSI 2012 -palkinto kiitoksena merkittävästä matkailun edistämisestä Turun alueella.

​Kongressipalkinto luovutettiin torstaina 11.10. Turun kaupungintalolla järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Palkinto myönnettiin kolme vuosikymmentä jatkuneesta järjestelmällisestä, luovasta ja innostavasta ryhmätyöstä PET Symposiumin toteuttamisessa.

PET-keskus on Turun yliopiston ja Åbo Akademin sekä Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteinen Suomen Akatemian huippututkimuksen yksikkö. PET-keskus on perustettu vuonna 1974, ja nyt palkittu kansainvälinen PET Symposium on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1977 lähtien. Vuonna 2011 kongressi järjestettiin kahdettatoista kertaa. Symposium on vuosien varrella tuonut Turkuun 1400 kansainvälistä kongressivierasta.

Palkinnon vastaanottanut Juhani Knuuti esitteli perinteikkään PET Symposiumin kohokohtia ja tekijöitä vuosien varrelta kootulla kuvakoosteella.

Puheessaan Knuuti kiitti yhteistyökumppaneita pitkäjänteisestä tuesta, ja korosti monipuolisen yhteis- ja talkootyön merkitystä kongressien onnistumisessa.

- Yksin ei tällaisten kokousten toteuttaminen onnistuisi, vaan taustalla häärii kymmenien tekijöiden joukko! Meille on myös kunnia-asia, että kokouksiimme voi osallistua mahdollisimman moni. Symposiumin yhteydessä toteutettava näyttely auttaa pitämään osallistumismaksut matalina, jolloin nuorten apurahatutkijoidenkaan ei tarvitse jättää tulematta, kertoi Knuuti, joka itse on ollut kongressijärjestelyissä mukana 90-luvun puolivälistä asti.

Kongressipalkinto myönnetään henkilölle tai työryhmälle, joka on tuonut merkittävän kongressin Turkuun, tai muuten toiminnallaan edistänyt kokouselinkeinon hyvinvointia Turun alueella. PET-keskuksen toteuttamat kongressit ovat kuluneen kymmenen vuoden aikana tuoneet Turun alueelle noin 24 miljoonan euron matkailutulot.

Nyt toista kertaa jaetun palkinnon myönsi Turku Touring, ja sen ojensi apulaiskaupunginjohtaja Jouko Lehmusto.

Luotu 31.10.2012 | Muokattu 26.11.2012