Turkulaisfilosofit mukana luomassa tutkimuksen keinoin ymmärrettävämpää suunnittelua

13.09.2018

Miten tehdä politiikan suunnittelusta, ehdotusten analysoinnista ja poliittisesta näkökulmien perustelusta laadullisesti parempaa ja ymmärrettävämpää? Kysymykseen haetaan ratkaisua laajassa eurooppalaisessa monitieteisessä tutkimushankkeessa, jossa mukana on myös Turun yliopiston filosofian oppiaineen tutkijoita.

​Tutkimuksessa pureudutaan niin kutsuttujen poliitikkojen (englanniksi policy) eli yhdessä sovittujen toimintatapojen suunnittelun ja toteuttamisen valmisteluun, työstöön ja toteuttamiseen. Hanke pyrkii parantamaan sitä tapaa, jolla eurooppalaiset ymmärtävät, arvioivat ja osallistuvat toimintatapoihin liittyvään argumentointiin sekä päätöksentekoon.

Nelivuotinen hanke jakaantuu kolmeen pää-alueeseen. Ensimmäisessä analysoidaan EU:n politiikkadokumentteja ja toimintatapojen valmistelutapoja, median ja kansalaisten niistä käymiä keskusteluja . Näin syntyy yleiseurooppalainen tietokanta instituutioiden ja kansalaisten argumentaatiosta.

Turkulaistutkijoiden panostusta kaivataan erityisesti toiseen pääalueen tavoitteessa, jossa tarkastellaan argumentaation arviointiin käytettäviä välineitä ja käsitteitä.

–  Toisen osan tavoitteena on aikaansaada yhtenäinen teoreettinen ja metodologinen viitekehys, jonka avulla politiikka-analyyseissa, toimintatapojen suunnittelussa, toteutuksessa ja näihin liittyvässä julkisessa keskustelussa käytettävää argumentointia voitaisiin arvioida yhtenäisesti, filosofian dosentti Juho Ritola Turun yliopistosta kertoo.

Hankkeen kolmannessa pääalueessa suunnitellaan sellaisia työkaluja ja käytänteitä, joilla politiikkojen luojat, erilaiset asianosaiset ja kansalaiset voivat käydä laadukkaita argumentatiivisia keskusteluja.

– Toimintatavan suunnittelu on argumentatiivista toimintaa: se tapahtuu perusteiden esittämisen ja niiden punninnan kautta. Valitettavasti kansalaiset, toimintasuunnitelmien laatijat ja tieteelliset asiantuntijat ymmärtävät tämän prosessin ja siinä käytettävät argumentaatiota eri tavalla. Tutkimushankkeemme tavoite on kaventaa näitä eroja, Ritola  sanoo.

Tähän tavoitteeseen pääseminen on monimutkaistuvassa maailmassa yhä vaikeampaa, ja Ritolan mukaan tavoite helposti myös unohtuu arjessa. Se asettaa toimintatapojen suunnittelun ja toteuttamisen alttiiksi erilaisille populistisille viestintätavoille.

–  Yhteiskunnan toimivuuden ja legitimiteetin – eli kansalaisten kokeman järjestelmän hyväksymisenarvoisuuden – kannalta kannalta on keskeistä, että ne toimintatavat, jotka omaksumme eri kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen hillintä tai energiapolitiikka, ovat kansalaisten näkökulmasta ymmärrettäviä ja perusteltuja, Ritola sanoo.

Ritola ja Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä toimivat hankkeen kansainvälisessä ohjausryhmässä. Cost-hanketta APPLY- eli European Network for Argumentation and Public Policy Analysis rahoittaa EU. 

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Open days
Luotu 13.09.2018 | Muokattu 13.09.2018