Turun kauppakorkeakoulu promovoi kuusi kunniatohtoria toukokuussa

22.02.2016

Kauppakorkeakoulu järjestää historiansa ensimmäisen yhdistetyn tohtori- ja maisteripromootion 12.‒14.5.2016.

 

Kevään 2016 promootiossa vihitään Turun kauppakorkeakoulussa tohtorin- tai maisterintutkinnon suorittaneita. Promootiossa vihitään 24 tohtoria ja 21 maisteria. Turun kauppakorkeakoulussa väitelleitä tohtoreita ja korkeakoulun kunniatohtoreita on vihitty myös Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteisissä promootioissa vuosina 2011, 2013 ja 2015. Maistereita on promovoitu viimeksi keväällä 2012.

Tohtorien ja maisterien rinnalla promovoidaan kuusi uutta kunniatohtoria. He saavat tunnustuksen tieteellisistä ansioistaan kauppakorkeakoulun tutkimusprofiilin kannalta merkittävillä aloilla sekä Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun kanssa tekemänsä yhteistyön ja elinkeinoelämässä hankittujen ansioiden vuoksi.

Kunniatohtoreiksi promovoidaan

Lääketieteen tohtori, lääkintöneuvos Sakari Alhopuro

Alhopuro vihitään kunniatohtoriksi tunnustuksena innovatiivisesta yrittäjänurastaan sekä merkittävistä ansioistaan yksityisten terveyspalvelujen kehittämiseksi Suomeen. Alhopuro on tukenut merkittävällä tavalla Turun yliopistossa tehtävää tieteellistä tutkimusta sekä yrittäjyyskasvatusta Suomen koululaitoksessa.

Alhopuron tuella Turun yliopistoon on perustettu terveystaloustieteen professuuri, minkä lisäksi hän on tukenut myös muita tieteenaloja, muun muassa biologian laitoksella tehtävää puutiaistutkimusta. Alhopuro on tehnyt pitkään yhteistyötä Turun kauppakorkeakoulun ja erityisesti sen johtamiskoulutusyksikön kanssa.

Professor Helen E. Longino, Stanford University

Longino vihitään kunniatohtoriksi tunnustuksena tieteenfilosofin urastaan. Longino on tehnyt merkittävää ja kansainvälisesti arvostettua pioneerityötä sosiaalisen vuorovaikutuksen ja arvojen merkityksen tunnustamiseksi tiedon muodostamisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa.

Longino työskentelee professorina Stanfordin yliopistossa (Clarence Irving Lewis Professor of Philosophy, School of Humanities and Sciences).

Professori emeritus Ilkka Niiniluoto, Helsingin yliopisto

Niiniluoto vihitään kunniatohtoriksi tunnustuksena tekemästään merkittävästä filosofian ja tieteenfilosofian tutkimuksesta sekä urasta, jonka aikana hän on edistänyt tulevaisuudentutkimuksen kehittymistä tiedon- ja tieteenalana. 

Niiniluoto on toiminut Helsingin yliopiston kanslerina (2008‒2013) ja rehtorina (2003‒2008). Niiniluoto on tukenut paitsi tieteentekoa yleisesti myös tieteellisen tulevaisuudentutkimuksen ja sen opetuksen kehittämistä Suomessa muun muassa Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1999‒2004.

Toimitusjohtaja Ilkka Paananen, Supercell Oy

Paananen vihitään kunniatohtoriksi tunnustuksena menestyksekkään ja innovatiivisen liiketoiminnan luomisesta sekä kasvattamisesta kansainvälisillä markkinoilla. Ilkka Paananen on vastuullinen ja tulevaisuussuuntautunut yrittäjä, jonka panos suomalaisen pelialan kehitykseen on ollut merkittävä.

Supercell on startup-yrittäjyyden menestystarina. Paanasen ja Supercellin liiketoiminta edustaa innovatiivista liiketoimintaa, yrittäjyyttä ja vastuullisuutta, jotka ovat kauppakorkeakoulun strategisia painotuksia.

Professor Michael Power, London School of Economics and Political Science

Power vihitään kunniatohtoriksi tunnustuksena kansainvälisesti huomattavasta ja merkittävästä riskien hallintaa, tilintarkastusta ja hyvää hallintotapaa koskevasta poikkitieteellisestä tutkimuksestaan.

Power työskentelee laskentatoimen professorina London School of Economics and Political Science -yliopistossa.

Professori Wolfgang Ulaga, Arizona State University

Ulaga vihitään kunniatohtoriksi tunnustuksena uraauurtavasta asiakasarvoa ja palvelullistamisstrategioita käsittelevästä tieteellisestä tutkimuksestaan yritysten välisen markkinoinnin alueella sekä poikkeuksellisesta kyvystään yhdistää tieteen vaatimukset ja käytännön relevanssi markkinoinnin akateemisessa tutkimuksessa, johtamiskoulutuksessa ja opetuksessa.

Ulaga työskentelee tutkimusprofessorina ja varajohtajana Center for Services Leadership -tutkimuskeskuksessa (W. P. Carey School of Business at Arizona State University).

Luotu 22.02.2016 | Muokattu 11.08.2021