Turun yliopisto esillä työhyvinvointitapahtumassa

01.11.2012

Work goes happy -tapahtumassa 16.10. Sokos Hotel Caribiassa esittäytyi monipuolisesti erilaisia hyvinvointiin liittyviä toimijoita.

 

Kalle Isokallio haastatteli professori Soile Keskistä.

 

Tapahtumassa oli mahdollisuus tutustua eri puolilta aihetta lähestyviin luentoihin, liikunta- ja koulutusmahdollisuuksia esitteleviin näytteilleasettajiin ja osallistua työelämän haasteisiin pureutuviin työpajoihin.

Päälavan ohjelmassa kuultiin asiantuntijoiden ja paikallisten vaikuttajien puheenvuoroja.

Kasvatustieteiden professori Soile Keskinen antoi haastattelussaan vinkin mahdollisia työpaikan konfliktitilanteita varten.

– Sekä työntekijä että esimies ovat vastuussa hyvän työilmapiirin ylläpidosta. Suomessa johto ja työntekijät pystyvät kommunikoimaan jo sen takia, että työntekijät ovat hyvin koulutettuja.  Jos työyhteisöön tulee ristiriitoja henkilösuhteissa, tulisi pitää kehityskeskustelu, jossa esimies ottaa asian puheeksi, Keskinen neuvoi.

Mikäli ongelma on erityisen hankala, professori Keskinen kehottaa kääntymään työterveyspalveluiden puoleen.

Keskinen antoi myös käytännön myös neuvon työn kehittämisen suhteen.

– Mikäli keksii jonkun hyvän idean, voi mennä asiantuntevasti ja rakentavasti kertomaan tämän esimiehelle. Tällä tavoin esimiehen voi ikään kuin houkutella tekemään toisin, Keskinen sanoi.

YVI-hankkeesta puhtia työyhteisöön

Toisenlaisen näkökulman työhyvinvointiin tarjosi Turun yliopiston YVI-hankkeen esittelypiste. YVI-hanke (2010 - 2013) on valtakunnallinen projekti, jossa kehitetään yrittäjyyskasvatusta opettajankoulutuksessa sekä yrittäjämäistä toimintakulttuuria tutkimuksen kautta.

Hanketta kehitetään myös yritysyhteistyöllä, ja mukana on niin julkisia organisaatioita kuin yksityisiä tahoja. Hanketta koordinoi Turun normaalikoulu.

– Tutkimus perustuu siihen, että työpaikka neuvottelee YVI:n kanssa toteutettavan kehittämiskokonaisuuden. Työpaikan kehityskohteet kartoitetaan. Koko prosessin ajan muun muassa henkilöstökoulutuksen tehoamista mitataan arvioinneilla, kertoi YVI-hankkeen projektipäällikkö, dosentti Jaana Seikkula-Leino (kuvassa).

YVI-hanke on ESR-rahoitteinen projekti, jossa rahoittajaviranomaisena on Opetushallitus.

>> YVI-hanke

SE

 

Luotu 01.11.2012 | Muokattu 08.01.2021