Turun yliopisto hakee yhdessä viiden eurooppalaisyliopiston kanssa Eurooppa-yliopiston statusta

29.10.2018

Eurooppa-yliopiston statusta Euroopan komissiolta hakevat yliopistot ovat perinteikkäitä koulutus- ja tutkimusyliopistoja. Kaikkien vahvuutena on tiivis ja toimiva yhteistyö kotikaupungin kanssa.

 

​Eurooppa-neuvosto hyväksyi joulukuussa 2017 presidentti Emmanuel Macronin aloitteesta tavoitteen, että vuoteen 2024 mennessä olisi toiminnassa noin 20 Eurooppa-yliopistoa. Eurooppa-yliopistot olisivat useiden yliopistojen muodostamia liittoutumia, eräänlaisia henkisiä kampuksia. Liittoumassa voi olla neljästä kuuteen yliopistoa vähintään kolmesta EU-maasta.

Aloitteen tavoitteena on lisätä liikkuvuutta, edistää koulutuksen ja tutkimuksen korkeaa laatua ja huippuosaamista ja mennä merkittävästi nykyisiä korkeakoulujen yhteistyömalleja pitemmälle.

Euroopan komissio on avannut pilottihaun, jossa valitaan viidestä kuuteen liittoumaa Eurooppa-yliopistoiksi. Haussa on yhteensä 30 miljoonaa euroa.

Turun yliopisto hakee Eurooppa-yliopiston statusta osana liittoumaa, jonka muut yliopistojäsenet ovat:

• Coimbra (Portugali)
• Iasi Alexandru Ioan Cuza (Romania)
• Pavia (Italia)
• Poitiers (Ranska)
• Salamanca (Espanja).

Poitiersin yliopisto koordinoi liittoumaa.

> Lue liitouman virallinen tiedonanto (official communiqué)

– Liittouman yliopistot ovat kaikki perinteikkäitä tutkimus- ja koulutusyliopistoja, jotka ovat vahvasti sitoutuneet sekä paikalliseen että globaaliin toimintaan. Liittouman muodostumisen taustalla vaikuttaa se, että yliopistot ovat pitkään ja aktiivisesti toimineet Coimbra-yliopistoverkoston jäseninä., Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykkö kertoo.

Coimbra-verkosto kirjoitti vuonna 2016 julkilausuman (Poitiers Declaration), jonka teemana oli yliopistojen ja niiden sijaintipaikkakuntien yhteistyö.

Yliopiston ja kaupungin yhteistyö on menestystekijä

Hakemus tullaan jättämään otsikolla "European Campus of City-Universities" (EC2U)”. Hakemuksessa painopiste on laaja-alaisesti yliopistojen ja kaupunkien yhteistyössä.

– Yhteistyö kaupunkien kanssa on erittäin aktiivista kaikissa liittouman yliopistoissa. Yhteistyö on voimavara, joka esimerkiksi Turussa näkyy yliopistokoulutuksen suunnittelussa, opiskelijamarkkinoinnissa sekä kampuksen kehittämisessä osana kaupunkia. Myös erilaisissa kyselyissä yliopiston ja kaupungin yhteistyö on oma-aloitteisesti nostettu yhdeksi tärkeimmistä menestystekijöistä, Pyykkö kertoo.

– Turun yliopiston ja kaupungin vuoropuhelu on ollut hyvin pitkään tiivistä, monipuolista ja tuottoisaa. Turun kaupunki on yhtenä allekirjoittajana vuoden 2016 julkilausumassa ja sitoutuu vahvasti liittouman tavoitteisiin, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve sanoo.

Liittouman muodostamisesta on toimitettu tietoa Turun yliopiston toimesta päättäjille. Euroopan komission pilottihaku sulkeutuu helmikuun lopussa 2019.

>> European Universities Initiative

 

TK

Luotu 29.10.2018 | Muokattu 30.04.2019