Turun yliopisto palkkaa lähes 50 uutta tohtorikoulutettavaa

01.09.2017

Turun yliopistossa on haettavana 1.9.–20.9.2017 lähes viisikymmentä 1.1.2018 alkaen täytettävää tohtorikoulutettavan määräaikaista tehtävää. Paikkoja on jaossa jokaiseen 16 tohtoriohjelmaan.

​Turun yliopistossa tohtorikoulutusta koordinoi Turun yliopiston tutkijakoulu. Se koostuu 16 tohtoriohjelmasta, jotka kattavat Turun yliopiston edustamat tieteenalat. Kaikki Turun yliopistossa tohtoritutkintoaan suorittavat kuuluvat johonkin tohtoriohjelmaan.

Tohtorikoulutettavan tehtäviin haetaan tohtoriohjelmien kautta, ja niitä voivat tavoitella sekä nykyiset tohtorikoulutettavat että vasta syyskuussa opiskeluoikeutta hakevat. Tohtorikoulutettavat palkataan kokopäiväisen väitöskirjatutkimuksen tekemiseen. Tavoitteena on, että tohtorin tutkinto suoritetaan neljän vuoden aikana.

Tohtorikoulutukseen halutaan panostaa

Kokonaisuudessaan Turun yliopisto rahoittaa lähes 200 tohtorikoulutettavaa vuosittain. Valitut tohtorikoulutettavat työskentelevät osana monialaista tutkimusyliopistoa.

Viime vuosina Turun yliopistossa on monipuolistettu tohtorikoulutuksen kurssitarjontaa. Tutkimusetiikka on tullut osaksi kaikkien tohtorikoulutettavien opintoja. Tohtorikoulutettavat ovat aktiivisesti osallistuneet työelämätaito-kursseille, tutkimuksensa popularisointitempauksiin, sekä mentorointiohjelmiin ja urakeskusteluihin ohjaajan kanssa. Ohjaajille on järjestetty väitöskirjatyön ohjaukseen valmennusta.  

– Olemme aiempina vuosina saaneet paljon laadukkaita hakemuksia ja on hienoa että voimme tänäkin vuonna laittaa auki lähes viisikymmentä tohtorikoulutettavan palkallista tehtävää. Kevään auditoinnissakin todettiin, että Turun yliopistossa kehitetään rajoja ylittävän yhteistyön kautta aktiivisesti tohtorikoulutusta, tiivistää tutkijakoulun johtaja Pirjo Nuutila.

>> Hae tohtorikoulutettavaksi

JV
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 01.09.2017 | Muokattu 01.09.2017