Turun yliopisto seuraa valmistuneiden työllistymistä – vuorossa 2011 ja 2015 valmistuneet

21.10.2016

Missä Turun yliopistosta valmistuneet ovat vuoden päästä valmistumisestaan? Entä viisi vuotta työelämässä oltuaan? Syksyn aikana yli 3 000 ylemmän korkeakoulututkinnon tai lastentarhanopettajan tutkinnon suorittanutta saa Turun yliopistolta kyselyn, jolla seurataan työllistymistä.

​Lokakuussa käynnistyneessä uraseurannassa vuonna 2011 valmistuneet pääsevät kertomaan, ovatko he tyytyväisiä tutkintoonsa työuransa kannalta. Myöhemmin syksyllä postia saavat vuonna 2015 valmistuneet.

– Valmistuneiden palaute on todella tärkeää. Saamme tietoa työurien ensimmäisistä vuosista ja siitä, miten yliopisto-opiskelu kehittää työssä tarvittavia taitoja. Turun yliopisto on seurannut koko 2000-luvun ajan myös valmistuneiden työllistymisen laatua eli sitä, kokevatko valmistuneet itse työllistyneensä koulutustaan vastaaviin tehtäviin, tutkija Juha Sainio Turun yliopistosta kertoo.

Laadullinen työllistyminen tulee vuodesta 2019 alkaen osaksi korkeakoulujen rahoitusmallia. Korkeakouluja palkitaan tulevaisuudessa valmistuneiden työllistymisestä koulutustasoa vastaavasti.

– Työssä olevan oma kokemus on olennainen, kun työllistymisen laatua mitataan. Esimerkiksi se, pystyykö työssään hyödyntämään yliopistossa oppimiaan taitoja, kertoo paljon työllistymisen tarkoituksenmukaisuudesta, Sainio jatkaa.

Työllistymisen laatuun liittyvien kysymyksien lisäksi valmistuneilta kysytään myös muun muassa minkälaisia taitoja tai osaamista he kannustaisivat nykyisiä opiskelijoita hankkimaan. Tietoa käytetään esimerkiksi opetuksen kehittämisessä ja opiskelijoiden ohjauksessa.

– Tieto valmistuneiden urapoluista on arvokasta nykyisille opiskelijoille, kun he pohtivat opintojaan ja työmahdollisuuksiaan. Opiskelijat kysyvät usein, missä aiemmin samaa alaa opiskelleet ovat nyt. Kyselyjen avulla saamme vastauksia tähän kysymykseen, suunnittelija ja uraohjaaja Pilvi Lempiäinen Turun yliopistosta toteaa.

Kyselyt toteutetaan yhteistyössä yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden Aarresaari-verkoston kanssa. Yliopistoilla on koossa vertailukelpoista tietoa jo yli kymmenen vuoden ajalta. Maisterien lisäksi myös tohtorien uraa seurataan, 2–3 vuotta väitöksen jälkeen.

Nyt käynnissä olevien kyselyjen tuloksia saadaan käyttöön alkuvuodesta 2017.

>> Tutustu Turun yliopiston aiempien uraseurantakyselyjen tuloksiin

>> Aarresaari.net: Maisterien uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille käynnissä

 

Jenni Iivonen

Luotu 21.10.2016 | Muokattu 21.10.2016