Turun yliopisto tukee turvapaikanhakijoita

28.09.2015

Turun yliopisto auttaa Turun seudulle saapuneita turvapaikanhakijoita. Tuki rakentuu useista, yliopiston omiin vahvuuksiin nojaavista toiminnoista kuten kieli- ja yhteiskuntakoulutuksesta. Toiminta käynnistetään SPR:n ja vastaanottokeskuksen parhaaksi arvioimana ajankohtana.

​Yliopiston rehtori on lähettänyt kaikille yliopistolaisille vetoomuksen, jossa hän kannustaa yliopistolaisia auttamaan turvapaikanhakijoita. Sen lisäksi yliopisto on rakentamassa selkeää tukiohjelmaa, johon kuuluu muun muassa kieli-, yhteiskunta- ja täydennyskoulutusta.

– Koulutuksen ja tutkimuksen rinnalla yliopiston kolmantena tehtävänä on toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Meneillään on toisen maailmansodan jälkeen suurin eurooppalainen kansainvaellus. Me haluamme auttaa turvapaikanhakijoita ja suomalaista yhteiskuntaa selviämään tästä yhteisestä haasteesta, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen sanoo.

Turun yliopiston turvapaikanhakijoille tarjoama koulutuksellinen tuki rakentuu kahteen aaltoon. Ensimmäisessä vaiheessa tuetaan muuttajien suomen kielen sekä suomalaisen yhteiskunnan ja tapojen oppimista. Kieliopintojen opettajina toimivat opiskelijat, ja heidän tukenaan yliopiston opettajat.

Toisessa vaiheessa järjestetään erikoistumiskoulutusta, johon voivat hakea myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet. Turvapaikanhakijoiden koulutustaustan mukaisesti opetus rakennetaan niin, että turvapaikanhakijat voivat hyödyntää kotimaassaan oppimiaan tietoja ja taitoja suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Yliopisto keskustelee koulutuksen järjestämisestä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

– Tavoitteenamme on auttaa turvapaikanhakijat ja myöhemmässä vaiheessa turvapaikan saaneet löytämään paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa niin, että he voivat hyödyntää jo kotimaassaan hankkimiaan tietoja ja taitoja, Väänänen sanoo.

Yliopisto auttaa turvapaikanhakijoita myös terveydenhoidossa. Lääketieteellinen tiedekunta selvittää parhaillaan, miten opiskelijoiden on mahdollista auttaa turvapaikanhakijoita.

– Yliopiston apu helpottaa julkisen sairaanhoidon kokemaan painetta, ja näin auttaa koko yhteiskuntaa, Väänänen sanoo.

Yliopistolaiset auttavat myös turvapaikanhakijoiden sosiaalisessa sopeutumisessa Suomeen. Yliopisto tekee tiivistä yhteistyötä SPR:n, Turun seudun vastaanottokeskuksen ja muiden viranomaisten kanssa tarvittavien apumuotojen ja niiden oikean ajoituksen etsimisessä.  Viritteillä on muun muassa ystävätoiminta, jossa hyödynnetään yliopistolaisten erityistaitoja, erilaisten harrastustoimintojen järjestäminen sekä Lasten yliopiston ohjelman tarjoaminen nuorimmille turvapaikanhakijoille.

Turvapaikan tukemisessa Turun yliopisto tekee tiivistä yhteistyötä Turun yliopiston ylioppilaskunnan ja Åbo Akademin kanssa.

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 28.09.2015 | Muokattu 28.09.2015