Turun yliopiston kansainvälisten maisteriohjelmien hakemusten määrä kaksinkertaistui

01.02.2018

Suosituimmat ohjelmat olivat Global Innovation Management, Biomedical Sciences, Information Security and Cryptography, Education and Learning sekä Futures Studies, joihin tuli yhteensä 733 hakemusta. Kaikkiaan yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin tuli 1116 hakemusta 98 maasta, kun vuonna 2017 hakemuksia tuli yhteensä 502.

​Hakijat saivat jättää kansainvälisten maisteriohjelmien yhteishaussa hakemuksen useampaan ohjelmaan, ja hakijoita oli yhteensä 968. Hakijoista 72 prosenttia on EU/ETA-alueen ulkopuolelta, eniten Pakistanista (93), Ghanasta (76), Bangladeshista (74), Nigeriasta (62) ja Intiasta (55). EU/ETA-alueen hakemuksista valtaosa tuli Suomesta.

Suomalaiset yliopistot ovat perineet lukuvuosimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta syksystä 2017 alkaen. Lukuvuosimaksujen käyttöönoton vaikutus hakijamääriin oli suuri: vuodesta 2016 Turun yliopiston hakijamäärä puolittui vuoteen 2017. Nyt päästiin siis samalle, kahden vuoden takaiselle tasolle.

Haussa olevia ohjelmia oli Turun yliopistolla tänä vuonna saman verran kuin viime vuonna eli 13. Eniten hakemuksia tuli Global Innovation Management-, Biomedical Sciences-, Information Security and Cryptography-, Education and Learning- sekä Futures Studies -ohjelmiin, yhteensä 733 kappaletta. Samat ohjelmat olivat suosituimpien joukossa myös viime vuonna.

Opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -yksikön osastopäällikön Mari Kähkösen mukaan kasvusuunta on erinomainen. Viime vuonna käyttöön tulleiden lukuvuosimaksujen aiheuttamasta hakijamäärien aallonpohjasta noustiin takaisin aiempien vuosien tasolle, mikä ennakoi hyvää Turun yliopiston kansainväliselle koulutusviennille.

– Ohjelmamme selvästi houkuttelevat hakijoita. Osittain kasvua voi selittää hakemisen helppous: aikaisemmista vuosista poiketen hakuprosessi hoitui nyt täysin verkossa, liitteiden sähköistä toimittamista myöten. Uskon, että näistä hakijamääristä saamme valittua hyviä, motivoituneita opiskelijoita.  

Turun yliopiston hakukierroksella 2017–2018 mukana olleet kansainväliset maisteriohjelmat: https://masters.utu.fi

 

HK

Luotu 01.02.2018 | Muokattu 01.02.2018