Turun yliopiston lukuvuosi pyörähti käyntiin

07.09.2012

Avajaisten juhlinta alkoi 5.9. ylioppilaskunnan avajaiskarnevaalin ja uusille opiskelijoille pidetyn Akateemisen vastaanoton merkeissä.

​TYY esitteli toimintaansa niin opiskelijoille kuin muille kaupunkilaisille erilaisilla pisteillä, jotka olivat jakautuneet eri puolille kampusta. Esillä oli TYY:n valiokuntia, eri aine- ja harrastusjärjestöjä ja yhteistyökumppaneitakin.

Ylioppilastalon edessä parveili opiskelijoita tutkimassa näytteilleasettajien tarjontaa. Tarjolla oli niin Akateemisen Nintendo Club ry:n pelikokeilumahdollisuutta kuin fantasia- ja scifijärjestöjen yhteistä esittelypistettä.

- Haluamme rekrytä uusia jäseniä ja tiedottaa olemassaolostamme, totesi esittelypisteellä päivystävä Laika Ahlstedt.

Viimeisiä kursseja vaille valmis yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Pauliina Fors kohtaa alkavan vuoden haikeudella. - Gradu on jo valmis ja nyt alkaa viimeinen lukuvuosi, Fors totesi.

Akateeminen vastaanotto toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi

Iltapäivällä Yliopistonmäen keskusaukiolla järjestettiin uusille opiskelijoille tervetulotilaisuus. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Akateemisessa vastaanotossa uudet opiskelijat toivotettiin osaksi yliopistoyhteisöä.

Tilaisuudessa puhui rehtori Kalervo Väänänen, vararehtori Riitta Pyykkö sekä professori Esko Valtaoja. Musiikkia tarjosi beatboxaaja RudiRok Linnateatterista ja vasta alkanutta akateemista uraa juhlistettiin kakkukahvein.

- Olemme samassa veneessä. Turun yliopisto on monialainen ja meitä on moneksi. Pitää myös muistaa, että akateemiseen vapauteen kuuluu akateeminen vastuu, rehtori Väänänen tervehti opiskelijoita.

- Tuolla päärakennuksen seinällä on teksti "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle". Tämä innoittaa ja velvoittaa meitä, Väänänen sanoi.

Vararehtori Pyykkö toi terveiset koulutuksesta vastaavien puolesta. - Käyttäkää hyväksenne kaikki yliopiston tarjoamat mahdollisuudet. Yliopisto on me kaikki ja te olette nuorempia kollegoita, Pyykkö sanoi.

Professorikunnan terveiset toi fysiikan ja tähtitieteen professori Esko Valtaoja.

- Jokainen sukupolvi aloittaa kaiken alusta. Olkaa ahkeria, mutta muistakaa vähän kapinoida. Teistä on kiinni millainen maailma on. Jos ei vähän kapinoi, maailma ei mene eteenpäin, Valtaoja sanoi.

Avajaispäivään kuuluu lisäksi lukuvuoden varsinainen avajaisjuhla: jumalanpalvelus Turun tuomiokirkossa ja juhla Akatemiatalolla ja päärakennuksen aulassa.

Teksti: Susanna Eronen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 07.09.2012 | Muokattu 26.11.2012