Turun Yliopistosäätiöltä yli 300 apurahaa tutkimukseen

13.05.2013

Turun Yliopistosäätiö jakoi keväällä 2013 apurahoja lähes 900 000 euroa. Apurahat julkistettiin Snellmanin päivän juhlassa Liedon Vanhalinnassa 13.5.2013.

​Turun Yliopistosäätiö myönsi tänä vuonna 316 apurahaa, yhteensä yli 890 000 euroa. Suurin osa tuesta myönnettiin nuoren tutkijan apurahoina ja tutkimusapurahoina. Säätiön hallitus on halunnut edistää erityisesti nuorten lupaavien tutkijoiden työtä ja kansainvälisyyttä tutkimustyössä.

Apurahojen julkistustilaisuus Vanhalinnassa alkoi hiljaisella hetkellä akateemikko Olavi Granön muistolle. Tilaisuuden juhlapuheen pitänyt Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Yliopistosäätiön valtuuskunnan jäsen Minna Arve korosti puheessaan kulttuurin ja tieteen vuorovaikutusta.

– Turku on eurooppalainen kulttuuripääkaupunki, mutta myös osaamiseen perustuva tiedekaupunki. Kulttuuri ja tiede täydentävät toinen toisiaan, Arve sanoi.

Suurimmat apurahat myönnettiin MSc Martina Jokelille molekulaarisen kasvibiologian alan tutkimukseen, KTM Suvi Satamalle johtamisen ja organisoinnin tutkimukseen sekä FM Maria Tuomelle yhteisöekologian alan tutkimukseen.

Turun yliopistoon liittyvät mitalit esillä Vanhalinnassa

Apurahajuhlan yhteydessä Vanhalinnassa rehtori Kalervo Väänänen avasi kaksi yliopistoon ja säätiöön liittyvää näyttelyä.

Tutkijapariskunta Reino ja Aloha Alavan työstä ja elämästä on koottu näyttely Vanhalinnan päärakennukseen. Toinen näyttely kantaa nimeä Palasia Turun yliopiston historiasta mitalilaiteen valossa. Se käsittää lähes kaikki Turun yliopistoon liittyvät mitalit.

 

Hannu Aaltonen

Luotu 13.05.2013 | Muokattu 01.12.2020