Turun yliopistossa aloitetaan talouden sopeuttamisohjelma – Turun yliopisto ei irtisano henkilöstöä

04.08.2015

Yliopiston hallitus on päättänyt käynnistää talouden sopeuttamisohjelman suunnittelun. Yliopiston lähivuosina vähenevät resurssit aiheuttavat reilusti yli 10 miljoonan euron säästötarpeen vuoden 2018 loppuun mennessä. Säästöjä ei tulla toteuttamaan henkilöstön irtisanomisilla. Uudistusten läpiviennin turvaamiseksi hallitus päätti samalla rehtori Kalervo Väänäsen, 63, jatkokaudesta vuoteen 2019 saakka.

​Turun yliopiston hallitus päätti kokouksessaan 4.8. velvoittaa rehtori Kalervo Väänäsen aloittamaan selvitystyön talouden sopeuttamisohjelmasta Turun yliopistossa. Tavoitteena on, että yliopiston talous on vuonna 2019 tasapainossa tiedossa olevien resurssien kanssa. Säästötarpeeksi arvioidaan reilusti yli 10 miljoonaa euroa vuoden 2018 loppuun mennessä.
 
Yliopistoihin kohdistuu lähivuosina leikkauksia. Turun yliopiston OKM:ltä saama rahoitus vähenee ensi vuodelle arviolta noin 8 miljoonaa euroa. Yliopistoindeksin jäädytys seuraavina vuosina pienentää yliopiston rahoitusta noin 2–3 miljoonaa euroa vuodessa.
 
– Ymmärrämme valtion säästötarpeen, ja haluamme edetä mallilla, jossa yliopiston omaa pääomaa käytetään toiminnan rahoittamiseen ylimenokauden aikana. Yliopistojen niukkeneva rahoitus ja toisaalta kasvaneet odotukset tekevät sen, että meidän on nyt aktiivisesti etsittävä säästökohteita. Tämä on kuitenkin tehtävä niin, etteivät yliopiston perustehtävät, tutkimus ja koulutus, vaarannu. Haluamme olla yliopisto, joka ei lähde irtisanomisten tielle, vaan selvitämme, miten muuten voimme tehostaa toimintaa kustannustehokkuutta parantamalla, prosesseja kehittämällä ja viisaasti profiloitumalla, rehtori Kalervo Väänänen sanoo.
 
Tarkoituksena on sopeuttaa perusbudjetin kuluja ilman irtisanomisia loppuvuoden 2015 ja vuoden 2016 aikana 5 miljoonaa euroa, vuoden 2017 aikana 4 miljoonaa euroa ja vuoden 2018 aikana 3 miljoonaa euroa. Samaan aikaan luodaan henkilöstösiirtojen ja tehtävien uudelleen suuntaamisen avulla uusia koulutustehtäviä elinkeinotoiminnan puolelle vuoden 2018 loppuun mennessä noin 50 henkilötyövuotta.

Väänänen jatkaa rehtorina vuoteen 2019

Turun yliopiston hallitus päätti samassa kokouksessa rehtori Kalervo Väänäsen jatkokaudesta. Väänänen jatkaa rehtorina 31.7.2019 saakka, jolloin hänen kokonaistoimikaudekseen tulee seitsemän vuotta. Väänäsen nykyinen viisivuotiskausi olisi päättynyt vuonna 2017.
 
Jatkokaudella halutaan turvata yliopiston hyvän johtamisen jatkuvuus taloudellisesti haastavina lähivuosina ja varmistaa sopeuttamisohjelman läpivienti yhdessä yliopiston henkilöstön kanssa.
 
– Elämme aikoja, jotka vaativat yliopistoilta uudistumista ja niiden johdolta sitoutumista sekä osaamista muutoksen johtamiseen. Uusi rehtorikausi antaa mahdollisuuden laajojen uudistusten suunnitteluun ja läpivientiin. Väänäsen kaudella yliopistossa on toteutettu paljon positiivisia uudistuksia ja toiminta on vakaalla pohjalla. Esimerkiksi määräaikaisuuksia on muutettu runsaasti toistaiseksi voimassa oleviksi työsuhteiksi ja yliopiston tulos on ollut positiivinen, yliopiston hallituksen puheenjohtaja Matti Rihko sanoo.
 
Yliopistossa on parhaillaan käynnissä Väänäsen johdolla uuden strategian laatiminen vuosille 2016–2020. Väänänen on sekä Turun yliopiston rehtorina että Suomen yliopistot Unifi ry:n puheenjohtajan toimessaan korostanut muun muassa yliopistojen yhteistyön merkitystä muutosvaiheessa.
 
Väänänen on toiminut aiemmin muun muassa Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina, Turun yliopiston solubiologian professorina, biolääketieteen laitoksen johtajana ja BioCity Turun tieteellisenä johtajana ja Suomen Akatemian hallituksen jäsenenä. Hänellä on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä asiantuntija- ja luottamustehtäviä.
 
Tuomas Koivula
 
Luotu 04.08.2015 | Muokattu 04.08.2015