Tutkija löysi Suomesta uuden kovakuoriaislajin

09.05.2016

Turun yliopiston eläinmuseon vieraileva tutkija Tom Clayhills löysi uuden punamustan kiiltokovakuoriaislajin tutkiessaan Kaakkois-Suomen kovakuoriaislajistoa.

​Uusi kovakuoriaislaji on noin 0,5 senttimetriä pitkä ja se sai nimekseen Glischrochilus tremulae. Tom Clayhills löysi ensimmäisen uutta lajia edustavan yksilön Parikkalasta tutkiessaan Kaakkois-Suomen kovakuoriaislajistoa yhdessä Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman tutkimusassistentti Jussi Vilénin kanssa.

– Suomenkielistä nimeä tällä kirjavalla ja paljain silmin helposti havaittavalla kuoriaisella ei vielä ole, mutta haapamäihiäinen voisi olla hyvä vaihtoehto, Clayhills sanoo.

Työpari alkoi kartoittaa kovakuoriaisia vuonna 2009 Lappeenrannan ja Joutsenon alueella. He keskittyivät erityisesti hakkuualueiden ja niiden reunojen haapoihin ja koivupökkelöihin. Vuonna 2012 he laajensivat kartoituksia Parikkalan puolelle, vaikka tutkimusten pääpaino oli yhä Joutsenon Kuurmanpohjan alueella.

– Vuonna 2012 kiiltokuoriaisyksilöitä alkoi aluksi löytyä Parikkalan Kolmikannan haapametsistä.  Kuoriaiset olivat liian pieniä sopiakseen yleiseen havupuissa viihtyvään lajiin eli litteämäihiäisiin, Clayhills sanoo.

Clayhills ja Vilén pyydystivät puunrungoilla liikkuvia kovakuoriaisia niin sanotun risti-ikkunaloukun avulla.

– Löysin yhteensä kymmeniä uusia kovakuoriaisyksilöitä. Tarkat tutkimukset vahvistivat, että yksilöt edustivat tieteelle aikaisemmin tuntematonta lajia. Sain tutkimuksiin apua italialaiselta kiiltokovakuoriaisasiantuntijalta sekä yhdysvaltalaiselta molekyylibiologilta, Clayhills kertoo.

Uuden lajin tieteellinen kuvaus ilmestyi hiljattain Insect Systematics and Evolution-julkaisusarjassa.

Turun yliopiston eläinmuseo on jo kymmeniä vuosia erikoistunut tieteelle tuntemattomien lajien etsintään eri puolilla maapalloa. Pääosa tieteelle uusista lajeista on löytynyt trooppisista sademetsistä tai valtamerten saarilta. Suomesta löytynyt uusi kovakuoriaislaji osoittaa, että myös Suomen lajisto tunnetaan vielä puutteellisesti.

JV
Kuva: Veikko Rinne


Luotu 09.05.2016 | Muokattu 09.05.2016