Tutkijatohtori Tiina Saanijoki osallistuu pitchaus-finaaliin Slush-bisnestapahtumassa

21.11.2019

Saanijoki esittelee kilpailussa tutkimuksensa, joka käsittelee liikunnan vaikutusta aivojen palkkiojärjestelmään.

Tutkijatohtori Tiina Saanijoki Turun yliopiston PET-keskuksesta osallistuu perjantaina Slush-teknologiatapahtuman ja tutkijayhteisö Skolarin järjestämään pitchaus-kilpailuun. Kilpailussa kahdeksan tutkijaa eri maista esittelee tutkimusideansa ytimekkäästi ja mahdollisimman kiinnostavasti kolmessa minuutissa.

Saanijoki osallistuu pitchaus-kilpailuun ensimmäistä kertaa. Keskiviikkoiltana Kallion kirkossa järjestettiin yleisölle avoin kenraaliharjoitus, jossa tutkijat pitivät puheenvuoronsa.

– Tunneskaala tällä hetkellä on tosi huima ja aaltoileva, yhtä aikaa jännittynyt, kauhistunut, epävarma, innostunut, ylpeä ja kiitollinen! Saanijoki kuvaili keskiviikkona ennen kenraaliharjoitusta.

Saanijoen esittelemä tutkimus liittyy liikuntamotivaation aivomekanismien selvittämiseen. Aivojen palkkiojärjestelmä on keskeinen mielihyvän tuntemuksien synnyssä. Saanijoki tutkii, mitä aivojen palkkiojärjestelmässä tapahtuu, kun aiemmin liikkumaton ihminen aloittaa säännöllisen liikunnan: voidaanko aivot siis opettaa pitämään liikunnasta.

Tiina Saanijoki skolar awardsin kenraaliharjoituksissa Kallion kirkossa
Tiina Saanijoki pitchaus-kilpailun kenraaliharjoituksessa Kallion kirkossa. Taustalla kommentaattorit Miika Karppinen ja Harry Santamäki.

Pitchaus-kilpailun tarkoitus on tuoda tiedettä lähemmäs suurta yleisöä.

– Ohjenuorani on ”keep it simple”, ja palautteen perusteella olen siinä ainakin kohtuullisesti onnistunut, Saanijoki kertoo.

Kilpailun pääpalkintona on 100 000 euron tutkimusrahoitus. Kilpailun ja palkinnon rahoittaa yhdeksän suomalaista tutkimussäätiötä.

Katso videolta tarkempi esittely Saanijoen tutkimuksesta

Teksti: Sara Harju
Kuvat: Vilja Pursiainen / Kaskas Media

Luotu 21.11.2019 | Muokattu 21.01.2022