Tutkijoiden yö esitteli Science Battlen

30.09.2016

Turun Tutkijoiden yö osoitti ihmisten kaipaavan niin tiukkaa tiedettä kuin irrottelevampaakin otetta. Ensi kertaa koettu, tutkijoiden ratkaisunetsintäkeinot paljastava Science Battle lumosi niin tutkijat kuin yleisönkin.

Science Battlessa joukkueet paljastivat, miten tutkija lähtee juoksuttamaan ajatuksiaan saadessaan eteensä uuden visaisen kysymyksen. Mari Sandellin (oik.) ja muun punaisen joukkueen onnistumista arvioi tuomari Jorma Mattinen.

​Turun yliopisto esitteli Tutkijoiden yössä aivan uudenalaisen tavan esitellä tutkijoita ja tutkijoiden ajatuksenjuoksua. Tutkijoiden taisto käytiin Science Battle -areenalla, jossa kahteen eri lasikuutioon suljettiin kumpaankin viisi tutkijaa kerrallaan. Joukkueet saivat ratkottavakseen samat yleisön lähettämät kysymykset, ja määräajan umpeuduttua kumpikin joukkue kertoi vastauksensa. Itsevaltias, mutta lempeä ja huumorintajuinen tuomari palkitsi joukkueita pisteillä.

tutkijoiden-yo-206.jpg

Kisaa käytiin muun muassa siitä, onko eettisempää syödä hyönteisiä kuin muita eläimiä, miltä ihmisen ruokavalio näyttää 50 vuoden päästä ja millä keinoin puutiaiset saadaan vaarattomiksi. Tutkijat saattoivat saada apua myös yleisöltä, esimerkiksi eräs esikoululainen innosti tutkijat kehittämään puutiasliiskainta.

– Tämä on ollut aivan mahtava kokemus, dosentti Ilari Sääksjärvi hehkutti lepotauolla.

Akatemiatutkija Mari Sandell iloitsi siitä, miten entuudestaan toisille tuntemattomat tutkijat löysivät yhteisen tavan lähestyä ongelmaa.

– Mutta oli meillä tiukkoja kantoja tietyissä kohdin, Sandell paljasti.

tutkijoiden-yo-778.jpg
Joukkueet olivat monitieteisiä, mukana oli osallistujia kaikista Turun yliopiston seitsemästä tiedekunnasta. Sinisessä joukkueessa kilpailleet biologi Ilari Sääksjärvi (vas.), laskentatoimen tutkija Katja Aalto, kasvatustieteilijä Mari Murtonen ja humanisti Reima Välimäki käyttivät tiukan paikan tullen oljenkortta ja poistivat naapurijoukkueelta netin pois käytöstä.
tutkijoiden-yo-731.jpg
Punaisen joukkueen fyysikko Jaakko Lamminpää (vas.), humanisti Lotta Aarikka ja yhteiskuntatieteilijä Sini Ruohonen  saivat kumppaneineen vastausaikaa kysymystä kohden minuutista puoleen tuntiin. Kaikkiaan kuutioissa työskennellään kahdeksan tuntia. Myös yleisö pääsi kertomaan mielipiteensä. Kun koko Tutkijoiden yön läpikahlannut Kaisa Lempinen havaitsi, että tuomari jätti tulevaisuuden kouluosuudessa toisen joukkueen eettisyyden huomiotta, hän kritisoi tuomaria, joka suostuikin antamaan lisäpisteen joukkueelle.

tutkijoiden-yo-603.jpg
Battlen viereisessä salissa juoksi luentomaraton, jossa professori Risto Kalliola (kuvassa)  paljasti Amazonian salaisuuksia. Nuorimmat kuulijat houkutteli paikalle Ilari Sääksjärven luento tutkimusmatkailijoista. Viestintäpäällikkö Anne Paasin mukaan kolmivuotiaan vieraan sanat kiteyttivät hienosti tärkeimmän.

– Hän oli liian nuori siihen ryhmään, joka oli lähdössä yliopistolle luennolle, mutta kolmivuotias oli topakasti todennut, että haluan lähteä yliopistolle kuulemaan sitä tiedettä, Paasi sanoi.

Paasin mukaan Tutkijoiden yö oli kaikkinensa onnistunut tapahtuma. Tutkijat heittäytyivät upealla tavalla pohtimaan asioita ja Yliopistonmäellä riitti koko ajan väkeä. 

aistila.jpg
Väkeä riitti myös Tutkijoiden yön kampuskohteissa Aistilassa (kuva), kuvantamiseen erikoituneessa Aistilassa sekä eläinmuseossa. Kokonaiskävijämäärä nousee useisiin satoihin.

 

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 30.09.2016 | Muokattu 19.10.2016