Työelämävalmiuksista luotu valmis koulutuspaketti

09.10.2018

Millaisia työelämätaitoja asiaosaamisen rinnalla nykypäivän työelämässä tarvitaan? Siihen on etsitty vastaus 11 yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston yhteisessä Valmiina työelämään! –hankkeessa.

​– Työelämän muuttuminen yhä kiireisempään ja yksilön kannalta vaativampaan suuntaan asettaa suurempia vaatimuksia työpaikkojen lisäksi myös oppilaitoksille ja erityisesti niiden tarjoamalle työelämätietojen ja -taitojen opetukselle. Enää ei riitä, että hallitsee jonkin tieteenalan substanssin vaan sen lisäksi pitää osata toimia ryhmässä ja omata vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja. Vain muutama korkeakoulu tarjoaa kaikille opiskelijoille suunnattua työelämäopetusta, hanketta vetänyt dosentti Jyrki Liesivuori Turun yliopistosta sanoo.

Suomessa valmistuu vuosittain yliopistoista korkeakoulututkinnon suorittaneita runsaat 25 000. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita on yhtä paljon. Tämän lisäksi ammatillisista oppilaitoksista valmistuu useita kymmeniä tuhansia opiskelijoita.

Hankkeessa määriteltiin yhdessä, mitä työelämätaidoilla tarkoitetaan ja miten niitä voi opettaa joka puolella maata yhteisin ponnistuksin laadittujen virtuaalisten oppimisalustojen avulla, Liesivuori sanoo.

Työelämävalmiudet tarkoittavat henkilön tietoja, taitoja ja asenteita, joita hän käyttää työelämässä tilanteen vaatimalla tavalla. Työelämävalmiudet koostuvat työssä tarvittavista taidoista, henkilökohtaisista ominaisuuksista sekä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidoista. Työelämävalmiuksille on ominaista, että ne ovat henkilökohtaisia ja tilannesidonnaisia ja ne jalostuvat ajan myötä.

Liesivuori korostaa, että työelämävalmiuksien kehittyminen edellyttää koulutusta, tietoa, ohjeita, esimerkkejä, ohjausta, tukea, harjoittelua, reflektointia, motivaatiota ja aikaa. Tuloksena syntyy ammattitaitoa ja työn tuottavuutta.

– Aikaisemmin opettajat valmistelivat itse kurssimateriaalinsa, mutta nyt hankkeemme tulokset kirjana, erilaisina peleinä ja työmenetelmäohjeina ovat kaikkien, niin opettajien kuin työpaikkojen, saatavilla VALTE.fi -sivuilla. Työelämäopetuksen juurruttaminen osaksi muuta opetusta on käynnissä eri puolilla Suomea, dosentti Paula Naumanen sanoo.

Julkaisu luettavissa jatkossa osoitteessa valte.fi

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Valte
Luotu 09.10.2018 | Muokattu 09.10.2018