USA:n suurlähettiläs luennoi kansainvälisestä oikeudesta

03.12.2015

Suurlähettiläs puhui omien kokemustensa pohjalta kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Elokuussa virkaan astunut suurlähettiläs vieraili Turun yliopistolla toista kertaa.

 

​Yhdysvaltain suurlähettiläs Charles C. Adams, Jr. piti Turun yliopistolla luennon kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Välimiesmenettelyllä viitataan oikeusprosessiin, jossa riitaantuneet yritysosapuolet ratkaisevat kiistansa julkisten tuomioistuimien ulkopuolella toimivien välimiesten päätöksellä.

Kansainvälistä välimiesmenettelyä käytetään tapauksissa, joissa osapuolet eivät luota vieraiden maiden tuomioistuimissa tehtävien päätösten puolueettomuuteen. Juristitaustainen Adams on toiminut välimiehenä muun muassa rakennustekniikkaan, kahdenkeskeisiin kauppasopimuksiin ja henkiseen omaisuuteen liittyvissä tapauksissa.

– Noin 90 % riitojensovitteluista merkittävien kansainvälisten yritysten välillä vaatii kansainvälisen välimiesmenettelyn käyttöä, Adams arvioi.

Suurlähettiläs purki välimiesmenettelyyn liitettyjä käsityksiä

Välimiesmenettelyllä on maine nopeana ja halpana tapana riitojen selvittämiseen. Adamsin mukaan mielikuva ei täysin vastaa todellisuutta.

– Kansainväliseen lakimiesmenettelyyn sisältyy satoja tai tuhansia asiakirjoja arvioitavaksi ja monimutkaisia kansainvälisiä lakeja tulkittavaksi. Kymmenen tai viidentoista lakimiehen joukko tutkii asioita pitkään. Tyypillinen kansainvälinen välimiesmenettely maksaa yli miljoona dollaria.

Luennon aikana Adams käsitteli välimiesmenettelyyn liitettyjä epäoikeudenmukaisia piirteitä. Yksi niistä liittyi päätösten lopullisuuteen. Toisin kuin kansallisissa oikeusasteissa, päätöksillä ei ole valitusoikeutta. Tätä suurlähettiläs piti yritysten välisessä kanssakäymisessä positiivisena asiana.

– Tämä ei huoleta minua, sillä kiistoihin on saatava ratkaisu. Mikäli päätös on niin mielivaltainen, että se loukkaa oikeustajua, sen tehneitä välimiehiä tuskin valitaan tehtävään enää toiste.

Yleisössä herätti epäilyksiä välimiesmenettelyn suorittaminen suljettujen ovien takana. Adams kommentoi tapausten olevan kuitenkin lopulta julkisia. Kun tuomiota haetaan täytäntöönpanoon, menettely avataan yleistä tarkastelua varten.

Suomalaiset välimiesmenettelyn asiantuntijoita

Suurlähettiläs muistutti kuulijoita välimiesmenettelyn tarjoamista uramahdollisuuksista. Hänen mukaansa lakimiesten lisäksi välimiesmenettelyyn osallistuu enenevissä määrin esimerkiksi insinöörejä ja professoreita. Välimiesten välinen laaja asiantuntijapohja auttaa vuorostaan vähentämään järjestelmään liittyviä negatiivisia mielikuvia.

– Tarvitsemme nuorempia ja erilaisista taustoista tulevia välimiehiä. Välimiesten joukon ei tule rajoittua niihin harvoihin asianajotoimistoihin, jotka nykyään vaikuttavat alalla.

Adamsin mukaan suomalaisilla on kansainvälisten välimiesten joukossa jopa yliedustusta kotimaansa väkilukuun suhteutettuna. Hän arvioi tämän johtuvan hyvästä kielitaidosta ja lakitietoudesta.

Suurlähettiläs Adams nimitettiin virkaansa elokuussa. Hän on vieraillut Turun yliopistolla jo syyskuussa perehtymässä yliopistossa suoritettavaan Pohjois-Amerikan tutkimukseen.

 

Teksti: Ilkka Hemmilä
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 03.12.2015 | Muokattu 09.08.2021