Uudet projektiässät tapasivat toimeksiantajansa

01.11.2012

Projektiässät -hankkeessa kohtaavat yhteensä yli sata eri alojen työnantajaa ja opiskelijaa.

 

​Turun kaupungin ja turkulaisten korkeakoulujen yhteistyöhankkeessa etsitään keinoja edistää turkulaisten korkeakouluopiskelijoiden ja vastavalmistuneiden työllistymistä Varsinais-Suomeen. Hankkeen pilottikausi on takanapäin, ja nyt startanneella toisella kierroksella on mukana 88 korkeakouluopiskelijaa ja 25 toimeksiantoa. Osa projekteista toteutetaan tänä vuonna englanniksi, sillä mukaan lähti myös useita vaihto-opiskelijoita.

Opiskelijoiden ja toimeksiantajien yhteinen perehdytystilaisuus järjestettiin torstaina 18.10. Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Braheassa.

- Tosi hieno juttu, että saimme näinkin ison porukan liikkeelle. Viime kauden haasteista on opittu paljon, ja odotukset tälle kaudelle ovat aika kovat sekä opiskelijoiden että toimeksiantajien puolesta, kuvailee hankkeen projektipäällikkö, koulutuspäällikkö Ari Koski.

- Toivomme, että yhteistyö etenee kaikin puolin hyvin ja projekteissa saavutetaan käytäntöön sovellettavia konkreettisia tuloksia.
Osaamista muualtakin kuin luentosalista

Eri alojen toimeksiantoja lähtevät ratkomaan monialaiset opiskelijaryhmät. Aina opiskelijan pääaine ei suoraan vastaa projektin tai toimeksiantajan alaa.

- Tästä huomaa hyvin sen, ettei pääaineella ole niin paljon merkitystä, vaan myös muu osaaminen ja omat vahvuudet vaikuttavat, Koski huomauttaa.

Monissa nyt käynnistyvissä projekteissa vaaditaan esimerkiksi markkinointiosaamista, mutta kaikki opiskelijat eivät kuitenkaan tule kaupalliselta alalta.

- Näitä taitoja voi kuitenkin olla kertynyt vaikkapa vapaaehtoishommista, luottamustoimista tai omista harrastuksista, muistuttaa Braheassa projektipäällikkönä toimiva Tero Keva.

- Tähtäämme siihen, että eri alojen opiskelijoilla on mahdollisuus ottaa tietty rooli omassa projektissaan juuri oman osaamisensa perusteella.

Lue lisää Projektiässistä Prezistä.

Teksti ja kuva: Janita Jalonen

Luotu 01.11.2012 | Muokattu 28.10.2020