Uutuusteos näyttää ihmisen aina avanneen rajoja

03.05.2013

Miten walesilaisen papin identiteetti, vapaamuurarilooshit, rauhanliike tai David Bowie ovat avanneet rajoja? Asia paljastuu Turun yliopiston kulttuurihistorian tuoreessa uutuusteoksessa, jossa pohditaan kosmopoliittisuutta, monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä.

kh11-kansi.jpg– Kansallisten ja kulttuuristen rajojen ylittäminen eri tavoin saattaa vaikuttaa erityisesti omaan aikaamme kuuluvalta ilmiöltä. Artikkelikokoelma kuitenkin osoittaa 1600-luvulta 2000-luvulle, että ihmiset ovat historian saatossa aina liikkuneet rajojen ylitse ja pyrkineet eri tavoin avartamaan maailmaansa, teoksen toimittajat, filosofian tohtori Anne Ollila ja filosofian maisteri Juhana Saarelainen Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineesta kertovat.

Kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus, kansainvälisyys. Kulttuurihistoriallisia näkökulmia –teos on vertaisarvioitu artikkelikokoelma. Siinä tarkastellaan yhdeksän tapaustutkimuksen kautta 1600-luvulta 2000-luvulle sitä, mitä kulttuurihistorian tutkijoilla on sanottavanaan menneisyyden erilaisista tavoista kohdata vieras sekä käsitellä, tulkita ja rakentaa kosmopoliittisuutta, monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä.

Kirjan artikkelit koskettelevat Euroopan monia kolkkia ja pohdintaan nousevat edellä mainittujen rinnalla muun muassa ooppera, pilakuvat, Turkin sota, valokuvaus ja tulevaisuusdystopia elokuvissa.

– Vieraan kohtaamiseen on aina liittynyt myös paljon pelkoa ja ennakkoluuloja, toimittajakaksikko sanoo.

Lisääntyvät maailmankansalaisuuden, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden ilmiöt haastavat kokemuksen kansallisesta yhtenäiskulttuurista kaikkialla. Kansallisvaltio ja siihen liitetty ajatus yhtenäiskulttuurista ovat kuitenkin historiallisesti varsin tuoreita keksintöjä, joiden rakentamiseen myös historiankirjoitus on osallistunut merkittävästi.
Siksi kirjan tekijöiden mukaan historiantutkimuksen on otettava tehtäväkseen myös tutkia kansalliselle historialle vaihtoehtoisia näkökulmia.

– Luomalla kulttuurihistoriallisen katseen kosmopoliittisuuden, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden ilmiöiden menneisyyteen ja lisäämällä niitä koskevaa historiatietoisuutta teos voi antaa uusia näkökulmia näiden teemojen käsittelyyn myös omana aikanamme, toimittajat sanovat.

Teoksen toimittajat korostavat silti, että kirja ei ole tarkoitettu pamfletiksi, vaikka sen teemat erittäin ajankohtaisia ovatkin. Sen sijaan teemoja tarkastellaan menneisyyden asiantuntijoiden silmin sekä historiatieteellisesti.

Jussi Matikainen

Luotu 03.05.2013 | Muokattu 03.05.2013