Vaikutusvaltainen argentiinalaisdelegaatio tutustui suomalaiseen koulutukseen

07.10.2014

Osana Suomeen suuntautuvaa opintomatkaansa argentiinalainen RAP-säätiö, Fundación Red de Acción Politica, vieraili Turun yliopistossa 30.9.–2.10.2014. Opintomatkan tarkoituksena oli tutustua suomalaiseen koulutusjärjestelmään, joka on saanut mainetta maailmalla.

RAP on poliittinen organisaatio, joka yhdistää poliitikkoja ja yritysmaailman edustajia yhteiskunnallisten teemojen ympärille. Säätiön tavoitteena on kehittää Argentiinassa konsensushakuista poliittista kulttuuria ja argentiinalaista yhteiskuntaa.

– Säätiön toimintaan kuuluvat myös temaattiset opintomatkat ulkomaille, kertoo Turun yliopiston kansainvälisten asioiden suunnittelija Pia Le Grand, joka oli mukana koordinoimassa vierailua. – Koska Argentiinassa on suuri tarve opetussektorin kehittämiselle, säätiö kiinnostui tekemään matkan Suomeen ja otti yhteyttä Suomen Argentiinan suurlähetystöön. Suurlähettiläänä toimiva Turun kauppakorkeakoulun alumni Jukka Siukosaari ehdotti vierailua Helsingin lisäksi Turkuun.

Delegaatioon kuului 29 jäsentä, joiden joukossa oli poliitikkoja, yritysjohtajia ja RAP:n edustajia. Helsingissä delegaatio vieraili muun muassa Opetushallituksessa, ja Turussa se tutustui esimerkiksi Turun Normaalikouluun ja Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan. Ohjelmaan kuului muun muassa luentoja suomalaisesta opettajakoulutuksesta, työelämälähtöisestä koulutuksesta ja KiVa Koulu -ohjelmasta.

Le Grandin mukaan vieraat olivat erittäin tyytyväisiä opintomatkaan, ja vierailu teki heihin vaikutuksen. Kiitosta sai erityisesti Suomessa vallitseva konsensuskulttuuri ja se, että täällä asiat toimivat hyvin ja koulutukseen satsataan maanlaajuisesti.

– Turun yliopistolle vierailu tarjosi mahdollisuuden tuoda itseään esille tasokkaana korkeakouluna ja solmia kontakteja, jotka voivat jatkossa johtaa yhteistyöhön ja koulutusvientiin. Varsinkin KiVa Koulu -projekti herätti paljon kiinnostusta, ja formaatille voisi olla tilausta Argentiinassa, Le Grand sanoo.

Teksti: Aino Koivisto
Kuva: Antti Tarponen

Luotu 07.10.2014 | Muokattu 08.10.2015