Valomikroskopian huiput kokoontuvat Turkuun vuonna 2021

24.01.2020

Turku on saanut järjestettäväkseen vuoden 2021 International European Light Microscopy Initiative (ELMI) -konferenssin, joka kokoaa kaupunkiin valomikroskopian alan palveluja ja laitteistoja tarjoavat tutkimuskeskukset sekä alalla toimivat yritykset Euroopasta ja muualta maailmasta. 

ELMI on tieteellinen konferenssi, joka on suunnattu ennen kaikkea valomikroskopian palveluyksiköiden vetäjille ja muulle henkilökunnalle. Konferenssissa alan yritykset eivät ole vain sponsorien roolissa, vaan osallistuvat tilaisuuteen tärkeinä partnereina. Tilaisuus on suunnattu pääasiassa alan eurooppalaisille toimijoille, mutta se on avoin osallistujille kaikkialta maailmasta.

Mikroskopialaitteet kehittyvät huimaa vauhtia ja jo yhden vuoden aikana tapahtuu paljon tuote- ja tekniikkakehitystä. ELMI järjestetäänkin vuosittain, jotta alan toimijat pysyvät kiinni nopeassa kehityksessä. Vuoden 2021 tilaisuus on kuitenkin erityinen. 

– Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisen ELMIn järjestämisestä, joten luvassa on juhlavuoden konferenssi, kertoo Turun biotiedekeskuksen johtaja, professori John Eriksson

Parhaillaan järjestelyissä on käynnissä tieteellisen ohjelman suunnittelu ja puhujien rekrytointi. Konferenssin teemoissa tulee näkymään ainakin keinoäly, koneoppiminen ja big data sekä superresoluutiomikroskopia ja muut erikoistekniikat. 

ELMIn isäntinä toimivat Turun yliopisto ja Åbo Akademi, ja etenkin niiden yhteiset yksiköt Turku Bioimaging ja Turun Biotiedekeskus. Konferenssi järjestetään tiiviissä yhteistyössä eurooppalaisen biologisen ja lääketieteellisen kuvantamisen tutkimusinfrastruktuurin, Euro-BioImaging ERICin kanssa. 

ELMIssä tieteellinen sisältö ja laitekokeilut limittyvät 

Nelipäiväisen konferenssin ensimmäisenä päivänä palvelukeskusten henkilöstö vaihtaa kuulumisia toiminnan laadun, sääntelyn ja käytäntöjen tiimoilta. Kolme seuraavaa päivää jaksottuvat aamupäivän tieteellisiin sessioihin ja iltapäivän laite-esittelyihin, joissa niin suuret kuin pienemmätkin valmistajat pääsevät esittelemään uusimpia instrumenttejaan.

– ELMIssä pääsee kokeilemaan, haastamaan ja esittämään toiveita. Tapahtuma onkin oiva tilaisuus kasvokkaiseen ajatustenvaihtoon tutkijoiden ja yritysten välillä, sanoo järjestelytoimikuntaan kuuluva tekninen suunnittelija Markku Saari Turun biotiedekeskuksesta. 

Koska tehokkaat mikroskopialaitteet ovat usein hyvinkin kookkaita, Suomesta ei löydy kovin monta paikkaa, jossa ELMI voidaan järjestää. Turun kaupungin kongressiyksikön avulla tapahtumapaikaksi kuitenkin järjestyi Logomo, joka on varattu konferenssin käyttöön kokonaisuudessaan. 

Turun vetovoima ratkaisi järjestämispaikan

ELMIn järjestämisessä ei ole kiertävää vastuuta, vaan jäsenet äänestävät seuraavan konferenssin pitopaikan keskuudestaan. Turun kanssa loppusuoralla kilpailivat Baselin yliopisto ja Euroopan molekyylibiologian laboratorio (EMBL). 

– Turun kaupungilta saamamme valmistautumisavun ja markkinointimateriaalien avulla äänestys kääntyi eduksemme. Tulimme esittelytilaisuuteen hyvin valmistautuneina. Tästä erityiskiitokset Sari Ruusumolle ja Anne Malinille Turun kaupungin ja Visit Turun kongressiyksiköstä, Saari kiittelee. 

Äänestäjiin vetosi Saaren mukaan etenkin Turun vihreä teema niin liikkumisen kuin ruokailunkin osalta. Myös kaupungin brändi ja käytettävissä olevat tilat tekivät vaikutuksen. 

Tapahtuman käytännön järjestelyt hoitaa ABOA-kongressipalvelut.

ELMI järjestetään Turun Logomossa 1.–4.6.2021 ja sinne odotetaan noin 400 osallistujaa. Ilmoittautuminen alkaa alkuvuonna 2021.

Luotu 24.01.2020 | Muokattu 27.01.2020