Varsinais-Suomen kulttuurirahastolta yli puoli miljoonaa euroa Turun yliopiston tutkimukseen

07.05.2014

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi vuotuiset apurahansa 50-vuotisjuhlassaan 6. toukokuuta. Jaetuista 84 apurahasta 50 osoitettiin tieteelle ja 34 taiteelle.

Arkeologi ​Juha Ruohonen tutkii Varsinais-Suomen kulttuurirahaston apurahan turvin Suomen vanhimman kirkon jäännöksiä.

​Turun yliopiston tutkijat ja tohtorikoulutettavat saivat valtaosan 50 tieteelle myönnetystä apurahasta. Yliopistolaisille myönnettiin 44 apurahaa, joiden yhteissumma nousi 549 000 euroon.

Lisäksi erikoislääkäri Raakel Luoto sai 5 000 euron arvoisen Toivo Salmen muistopalkinnon parhaasta 2009–2013 Turun yliopistossa tehdystä lapsiin kohdistuneesta väitöskirjasta. Luoto väitteli vuonna 2010 siitä, miten probiooteilla voidaan taistella lapsen ylipainon kehittymistä vastaan.

Turun yliopistoon tulleista apurahoista suurimman, 30 000 euroa, sai tohtorikoulutettava Juha Ruohonen Ravattulan Ristimäen kirkonpaikan arkeologiseen tutkimukseen.
 

Teksti: Jussi Matikainen
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 07.05.2014 | Muokattu 20.07.2021