Veneilijät tyhjentävät edelleen käymäläjätteitä mereen

15.12.2015

Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun yliopiston Brahea-keskuksen Kehittämispalvelujen Tankkivahti-hankkeen teettämän kyselyn mukaan suomalaiset veneilijät suhtautuvat huviveneiden käymäläjätevesien keruuseen pääasiassa myönteisesti. Edelleen kuitenkin vanhat tottumukset, väärät käsitykset ja tyhjennysasemien tila vaikuttavat veneilijän vastuullisuuteen.

​Viime kesästä asti Helsingholmin kelluvassa imutyhjennysasemassa on ollut Enevo Oy:n ultraäänisensori, jonka avulla voidaan seurata aseman täyttymistä etänä nettipalvelun kautta. Näin PSS ry:n huoltoaluksen miehistö saa reaaliaikaista tietoa aseman tyhjennystarpeesta.

​Huviveneiden jätevesien päästökielto mereen tai järveen on ollut voimassa Suomessa vuodesta 2005 lähtien. Saaristomereltä löytyy tällä hetkellä 11 PSS ry:n kelluvaa käymäläjätteiden tyhjennysasemaa.

Suomalaisten pursiseurojen ja PSS ry:n jäsenille suunnattu asennekysely paljasti, että edelleen 46,8 prosenttia vastanneista tyhjentää veneen käymäläjätteen mereen satunnaisesti ja 4,8 prosenttia joka toinen kerta.

Kyselyn mukaan huviveneilijöiden pääasiallinen syy käymäläjätteiden mereen tyhjentämiseen oli joko se, että tyhjennysasemaa ei ollut lähettyvillä tai se oli teknisistä syistä johtuen pois käytöstä. Osa vastanneista koki nykyisen kelluvan aseman myös haasteelliseksi kiinnittyä.

Lisäksi kyselyssä nousi esiin vääristynyt käsitys siitä, että virtsa rehevöittäisi vesistöjä vähemmän kuin uloste. Todellisuudessa virtsassa on rehevöittäviä ravinteita enemmän kuin ulosteessa. Arvion mukaan neljän veneilijän kahden päivän wc-jätevesikuorma vesistössä antaa kasvupotentiaalin noin 20 kg levänkasvulle.

– Tyhjennysasemien toimintavarmuutta ja käytettävyyttä tulee edelleen parantaa. Mitä useammin veneilijä joutuu pettymään asemalle saapuessaan, sitä helpommin jätevesi päätyy mereen, huomauttaa Brahea-keskuksen projektitutkija Veijo Pönni.

Tankkivahdit tarjoavat ratkaisun ongelmaan

Kyselyn avoimen palautteen mukaan vastaajat arvostivat PSS ry:n tekemää työtä Suomen luonnon suojelemiseksi. Tankkivahti-hanke on yksi tärkeimmistä tämän hetkisistä projekteista, jonka tavoitteena on kehittää taloudellisempaa jätehuoltoa ja ratkaisuja veneilijöiden antamaan palautteeseen.

Viime kesästä asti Helsingholmin kelluvassa imutyhjennysasemassa on ollut Enevo Oy:n ultraäänisensori, jonka avulla voidaan seurata aseman täyttymistä etänä nettipalvelun kautta. Näin PSS ry:n huoltoaluksen miehistö saa reaaliaikaista tietoa aseman tyhjennystarpeesta.

– Tankkivahti-järjestelmä säästää aikaa, rahaa ja ympäristöä sekä parantaa imutyhjennyslaitteiden käyttökokemusta. Tavoitteena on saada järjestelmä kaikkiin tyhjennysasemiin sekä hankalan kulkuyhteyden päässä oleviin jätepisteisiin, kertoo PSS ry:n projektipäällikkö Hanna Haaksi.

Tankkivahti-hankkeelle on myönnetty ympäristöministeriöltä ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta runsaan 52 000 euron rahoitus. Projektipartnereina toimivat Turun yliopiston Brahea-keskuksen Kehittämispalvelut ja Pidä Saaristo Siistinä ry.

JV
Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry


 

Luotu 15.12.2015 | Muokattu 15.12.2015