Vuoden 2015 KiVa-koulu on Maikkulan koulu Oulusta

24.11.2015

KiVa Koulu -ohjelmaa toteuttavista kouluista on valittu Vuoden KiVa-koulu jo viiden vuoden ajan. Tänä vuonna valinta tehtiin yläkoulujen ja perusopetuksen yhtenäiskoulujen yläkoulujen joukosta. Vuoden KiVa-kouluksi 2015 valittiin oululainen Maikkulan koulu. Valinnassa kiinnitettiin huomiota Maikkulan yläkoulun pitkäjänteiseen ja määrätietoiseen kiusaamisen vastaiseen työhön.

​Turun yliopistossa kehitetty KiVa Koulu -ohjelma on ollut kaikkien suomalaisten perusopetusta tarjoavien koulujen saatavilla syksystä 2009 lähtien.  Jo tätä ennen Maikkulan koulu osallistui yläkoulun osalta KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuustutkimukseen kokeilukouluna.

– Maikkulan koulun yläluokilla sekä muiden kiusaaminen että kiusatuksi joutuminen on erittäin vähäistä. Koulussa toteutetaan säännöllisesti yläkoulun KiVa-oppitunteja ja kiusaamiseen puuttuva KiVa-tiimi toimii aktiivisesti. KiVa-vastuuhenkilöt Maikkulan koulussa ovat tehneet jo vuosien ajan merkittävää työtä sen eteen, että ohjelmaa toteutetaan säännöllisesti ja laadukkaasti. Määrätietoinen kiusaamisen vastainen työ näkyy myös oppilaiden positiivisessa palautteessa heidän arvioidessaan koulunsa ilmapiiriä, kertoo KiVa Koulu -ohjelman johtaja, erityisasiantuntija Elisa Poskiparta.

Maikkulan koulun rehtorille Mauno Hiltuselle koulun saama tunnustus oli iloinen yllätys.

– Koulussamme on tehty kiusaamisenvastaista työtä jo vuodesta 1991 alkaen, joten koemme tämän tunnustuksen tulevan meille palkintona pitkäjänteisestä kiusaamisen vastaisesta työstämme. Vuosien saatossa on huomio kiusaamisessa siirtynyt yksilöistä yhteisöllisyyteen. Kiusaaminen on ryhmäilmiö ja koulussamme kaikki ovat viime kädessä vastuussa kiusaamiseen puuttumisesta, kertoo Hiltunen.

KiVa Koulu on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella vuosina 2006–2011 Turun yliopistossa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, jonka käyttäjiksi Suomessa on rekisteröitynyt noin 2 300 perusopetuksen koulua. Toisia kiusaavien oppilaiden osuus on vuosien 2009–2015 aikana vähentynyt 49 prosenttia ja kiusatuksi joutuvien oppilaiden osuus 28 prosenttia. Näissä luvuissa ovat mukana kaikki tilannekartoituskyselyyn vuosina 2009–2015 osallistuneet koulut.

Oheinen taulukko havainnollistaa kiusaavien oppilaiden määrien muutoksia ala- ja yläkouluissa vuosina 2009–2015.

https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/KiVaKoulu_taulukko.png

Lähde: KiVa Koulu®/oppilaiden tilannekartoituskyselyt 2009 - 2015.

 

LR

Luotu 24.11.2015 | Muokattu 24.11.2015