Vuoden työkaveri luo perustaa myönteiselle ilmapiirille – koulutussuunnittelija Jouni Jokinen huomioi kaikki ja kuuntelee aidosti

28.10.2025

Vuoden työkaveri -tunnustuksella halutaan nostaa esiin meidän jokaisen merkitystä hyvän työilmapiirin luomisessa. Vuoden 2025 tunnustus jaettiin Kipinä-henkilöstöpäivässä Turun Kaupunginteatterilla 28.10. 

Vuoden työkaveri -tunnustus perustuu yksinkertaiseen mutta merkitykselliseen ajatukseen siitä, että vuoden työkaveri on hyvä työkaveri. Hyvällä työkaverilla puolestaan on hyvät työyhteisötaidot, ja tunnustus myönnetäänkin yliopiston työntekijälle, joka omalla toiminnallaan vahvistaa työyhteisön hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja myönteistä ilmapiiriä. Ehdotuksia vuoden työkaveriksi kerättiin yhteisöltä.  

Ensimmäisen vuoden työkaveri -tunnustuksen on saanut koulutussuunnittelija Jouni Jokinen. Kipinä-työryhmästä koostuva raati sai käsiteltäväkseen lähes sata ehdotusta, joissa ehdotettiin 80 eri henkilöä vuoden työkaveriksi.  

– Yhteisössämme on paljon arvostettuja ja hyviä työkavereita, joiden merkitys huomataan ja tunnistetaan. Vuoden työkaveriksi valittu Jouni Jokinen sai poikkeuksellisen lämpimiä ja monipuolisia perusteluja. Jokisella on selkeästi kyky ymmärtää ja arvostaa muiden työtä sekä toimia huomaavaisesti ja reilusti kaikkia kohtaan. Hänellä on myönteinen suhtautuminen työhön, kollegoihin ja työyhteisöön ja hän luo aidosti ympärilleen hyvää mieltä, kertoo raadin puheenjohtaja, henkilöstöjohtaja Sanna-Mari Tammilaakso

Rehtori Marjo Kaartinen jakoi tunnustuksen Turun Kaupunginteatterilla järjestetyssä Kipinä-henkilöstötapahtumassa 28.10. 

– Vuoden työkaveri -tunnustuksella halutaan nostaa esiin meidän jokaisen merkitystä hyvän työilmapiirin luomisessa. On ilo saada jakaa tunnustus Jouni Jokiselle, joka sai ehdotuksia laajasti työyhteisöstään ja perustelujen mukaan on rautainen ammattilainen, jonka tietotaitoon, apuun ja neuvoihin voi aina luottaa; diplomaattinen ratkaisujen löytäjä, hyvä kuuntelija sekä ympärilleen rauhaa ja luottamusta heijastava henkilö, jolla on suuri sydän. Lämpimät onnittelut paitsi omastani, myös koko ison työyhteisömme puolesta, rehtori Kaartinen sanoi tunnustusta jakaessaan. 

Vuoden työkaverin valitsi Kipinä-työryhmästä muodostuva raati. Vuonna 2025 ensimmäistä kertaa jaettu tunnustus saa jatkoa ensi vuonna.  

– Raati kiittää yhteisöä aktiivisesta osallistumisesta – iloitsemme siitä, että niin vuoden työkaverin palkitseminen kuin Kipinä-henkilöstöpäivä täällä teatterilla ovat saaneet hyvän vastaanoton, sanoo henkilöstöjohtaja Tammilaakso. 

Akateeminen vartti veti Kaupunginteatterin katsomon täyteen 

Kipinä-henkilöstöpäivässä päästiin näkemään tämän syksyn Akateeminen vartti Turun Kaupunginteatterissa. Akateeminen vartti on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jota on toteutettu vuodesta 2021. Esityksessä Turun yliopiston tutkijat tuovat esille tutkimustaan ja tutkimuksen tekoa hyödyntäen teatterin keinoja, kuvaa ja ääntä. 

Akateemisessa vartissa nähtiin:

KOULU JÄTTÄÄ JÄLJEN, Leea Lakka, kouluntutkija

PIENIÄ ONNISTUMISIA, SUURIA HAASTEITA: YHTEISELO MUIDEN LAJIEN KANSSA MUUTTUVASSA MAAILMASSA, Toni Laaksonen, eläinekologian professori

SUOMEEN TULEVAT MATERIAALIVIRRAT, Oskar Karlström, kiertotalouden professori

HUUMERIIPPUVUUS JA SYRJINTÄ: MONIULOTTEINEN HAASTE, Kaisa Mishina, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen erikoistutkija

TEKOÄLY JA OIKEUS: ALGORITMISET HAITAT JA NIIDEN HALLINNAN MAHDOLLISUUDET, Nea Lepinkäinen, oikeustieteen tutkijatohtori

ARKEOLOGISET ASTIAKAAPIT JA VANHAT VEROLUETTELOT MENNEISYYDEN TURKULAISTEN ARKIPÄIVÄN TUTKIMUKSESSA, Maija Helamaa, arkeologian väitöskirjatutkija

LAPSEN MIELI SODAN MIELETTÖMYYDESSÄ, Kirsi Peltonen, psykologian professori

Yhteistä aikaa työkavereiden kanssa 

Yliopiston henkilöstö kokoontui Kipinä-tapahtumaan viettämään aikaa yhdessä. Henkilökuntaa kannustettiin lounastamaan yhdessä ennen iltapäivän yhteistä ohjelmaa. Teatterille saapuikin iloisia lounasporukoita. Yliopiston henkilökunnan yhteisellä Kipinä-kanavalla on yliopistolaisten jakamia tunnelmia päivästä. Linkki kanavalle löytyy yliopiston intran etusivulta, ja sinne pääsee UTU-tunnuksella.

Luotu 28.10.2025 | Muokattu 29.10.2025