Yksilöllisen lääketieteen kongressi Turkuun kesällä 2023

13.03.2023

Nordic Conference on Personalized Medicine tuo Turkuun 14.–16.6. yksilöllisen lääketieteen huippuja niin Pohjoismaista kuin muualta maailmasta.

Suomen Kliinisen Farmakologian Yhdistys järjestää Nordic Conference on Personalized Medicine (NORPM) -kokouksen Turussa yhteistyössä Turun yliopiston kanssa. 

NORPM on yksilöllisen lääketieteen tutkimukseen ja käytännön toteutukseen keskittyvä kongressi, joka kutsuu koolle niin akateemisia kuin teollisuudessa toimivia tutkijoita ympäri maailman. Kaikkiaan kokoukseen odotetaan noin 150–200 osallistujaa.

Kolmepäiväinen kokous lähestyy yksilöllisen lääketieteen kysymyksiä tuoreista näkökulmista. Esimerkiksi farmakogenetiikan implementaatiosta ja farmakogeneettisen testauksen hyödyistä potilaiden hoidossa on hiljattain saatu merkittäviä tutkimustuloksia. Farmakogenetiikan lisäksi sessioiden aiheina ovat mm. uudet teknologiat ja menetelmät niin lääkehoidoissa kuin tutkimuksessa, erilaisista mallinnusmenetelmistä nestebiopsioihin.

Mukaan puhujiksi on saatu alan ehdottomia kansainvälisiä kärkinimiä. Keynote-puhujista professori Sir Munir Pirmohamed on farmakogenetiikan ja sen implementaation edelläkävijä. Professori Ann Daly puolestaan on luonut uraauurtavaa tutkimusta perimän vaikutuksesta lääkkeiden aiheuttamiin maksavaurioihin.

Tiedettä ja tapaamisia

Kesäkuinen Turku tarjoaa hienot puitteet kansainväliselle tapahtumalle. Ainutlaatuisen merellisen ympäristön lisäksi Turusta löytyy laajasti lääkealan osaamista niin akateemisesta kuin teollisuuden maailmasta. 

Tieteellisen ohjelman lisäksi kongressivierailla on mahdollisuus osallistua tervetuliaisvastaanotolle Turun kaupungintalolla sekä kongressi-illalliselle ravintola Göranissa Forum Marinumin yhteydessä. Kokouksen puitteet ja osallistujamäärä on suunniteltu sellaisiksi, että uusien ja vanhojen tuttujen kohtaaminen on mutkatonta.

– NORPM:n kaltainen tapahtuma on erinomainen tilaisuus tavata tutkijakollegoja ja luoda uusia kontakteja, kuvaa Suomen Kliinisen Farmakologian yhdistyksen puheenjohtaja, professori Mikko Niemi. 

Erityisen tärkeää kontaktien luominen on nuorille tutkijoille. Yksi kongressin tärkeimmistä kohderyhmistä ovatkin väitöskirjatutkijat, joille kongressi on myös tärkeä mahdollisuus esitellä omaa tutkimustaan.

Jatkaja perinteelle

Ensimmäinen NORPM järjestettiin vuonna 2018 Tanskan Nyborgissa. Suuren suosion saavuttaneesta kokouksesta haluttiin luoda uusi perinne, ja Suomen Kliinisen Farmakologian Yhdistys ilmoittautui seuraavan kokouksen järjestäjäksi. Koronapandemia kuitenkin siirsi jatkosuunnitelmia parilla vuodella.

Turun NORPM pyrkii tavoittamaan edeltäjänsä korkean tieteellisen tason ja lämpimän tunnelman. 

– On valtavan hienoa, että tapahtuma saadaan pitkän odotuksen jälkeen järjestettyä ja mukaan on saatu kansainvälistä huippua olevia tutkijoita, iloitsee järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, apulaisprofessori Aleksi Tornio Turun yliopistosta.

Pohjoismaissa on jo pitkään tehty merkittävää tutkimusta yksilöllisen lääketieteen alalla. NORPM:n herättämä kiinnostus osoittaa, että myös pohjoismaisin voimin järjestetylle alan kongressille on kysyntää.

– Toivottavasti kokouksesta muotoutuu toistuva tapahtuma, jossa alan huiput ja aloittelevat tutkijat pääsevät kohtaamaan ja keskustelemaan, Mikko Niemi toivoo.

Nordic Conference on Personalized Medicine järjestetään 14.–16.6.2023 Radisson Blu Marina Palace -hotellissa. Ilmoittautuminen on auki kongressin nettisivuilla www.norpm2023.fi

Kokouksen käytännön järjestelyihin osallistuu Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut ja pääsponsorina toimii pohjoismainen farmakologian ja kliinisen farmakologian alan julkaisu Basic & Clinical Pharmacology & Toxicology.

Luotu 13.03.2023 | Muokattu 13.03.2023