Yliopiston johto muisti Turun väkivallanteon uhreja

19.08.2017

Turun yliopiston johto piti hiljaisen hetken Turussa perjantaina 18.8. tehdyssä iskussa menehtyneiden ja haavoittuneiden muistoksi.

​– Haluamme osoittaa myötätuntomme kaikille uhreille ja heidän läheisilleen. Viikonlopun tapahtumat ovat koskettaneet ihmisiä syvästi. Me emme kuitenkaan saa antaa tällaisten tapausten horjuttaa uskoamme inhimillisyyteen ja rauhanomaiseen yhteiskunnan kehittämiseen. Yliopiston tulee entistä voimakkaammin edistää monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä, rehtori Kalervo Väänänen sanoo.

Hiljainen hetki pidettiin strategiapäivän yhteydessä maanantaina 21.8.. Lauantaina yliopisto osallistui valtakunnalliseen suruliputukseen.

Kriisiapua tarjolla Turun väkivallantekoihin liittyen

Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua Turussa 18.8. tapahtuneiden väkivallantekojen takia kaikille sitä tarvitseville. Mikäli koet tarvitsevasi kriisiapua, ota yhteyttä päivystävään kriisiryhmään, p. 02 262 6003. Välitöntä kriisiapua tarvitseville on perustettu kriisikeskus Turun alueen yhteispäivystykseen, T-sairaalaan (Savitehtaankatu 1).  Päivystyksen kriisikeskus on avoinna koko lauantain.

Yliopiston työntekijät voivat kokiessaan tarvitsevansa kriisitukea olla myös yhteydessä Mehiläisen työterveyden ajanvaraukseen p. 010 414 0666.

Opiskelijat voivat olla yhteydessä YTHS:ään, jonka Turun Toimipiste avoinna ma-to 8-15 ja pe 8-14, p. 046 710 1050. Toimipisteen ollessa suljettu kannattaa ottaa yhteys omaan terveyskeskukseen klo 8-16. Iltaisin ja viikonloppuisin päivystää Tyksin T-sairaala, Savitehtaankatu 1, puh. 02 313 8800.

Turun korkeakoulupapit ovat lisänneet päivystysaikoja ja valmiutta keskustella tapahtumista opiskelijoiden kanssa. Pappeihin voi ottaa yhteyttä: Mia Pusa, 040 341 7296, mia.pusa@evl.fi ja Tiina Hallikainen, p. 040 341 7308, tiina.hallikainen@evl.fi. Papit päivystävät ruokaloissa: ma 21.8. klo 12 - 13 (Educarium), ti 22.8. klo 14 - 15 (Kåren), ke 23.8. klo 11 (Assarin ullakko), to 24.8. klo 12 (Arken), pe 25.8. klo 12 - 14 (ICT-Cityn aula, kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Fair -tapahtuma).

 

Teksti: Tuomas Koivula
Nostokuva: intermin.fi

Uutista päivitetty 21.8.2017: Uutiseen lisätty tieto hiljaisesta hetkestä ja rehtorin kommentti.

Luotu 19.08.2017 | Muokattu 21.08.2017