Sosiaalityöntekijänä lastensuojelun kentällä työskentelevän Sanni Niemelän kiinnostus ympäristökysymyksiä kohtaan johti uusien opintojen pariin. Hän opiskelee ympäristötiedettä avoimessa yliopistossa päivätyönsä ohessa. Ympäristötiede on Turun yliopiston monitieteinen oppiaine, joka tarjoaa osaamista kestävän kehityksen haasteisiin niin ekologisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta kuin kulttuurisestakin näkökulmasta.
– Ympäristöasiat ja kestävä kehitys ovat kiinnostaneet minua jo pitkään ja olen seurannut ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen liittyvää uutisointia tiiviisti. Korona-aikana keksinkin suorittaa kestävän kehityksen opintoja Tampereen yliopiston avoimessa yliopistossa ikään kuin harrastuksena töiden ohella.
Kaksi vuotta sitten tutustuin Turun yliopiston avoimen yliopiston opintotarjontaan teemaan liittyen ja löysin ympäristötieteen opinnot. Aloin miettiä, että jos joka tapauksessa olen aiheesta kiinnostunut ja luen niin uutisia kuin muutakin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta vapaa-ajallani, miksen voisi tätä kiinnostusta konkretisoida yhtä lailla opintopisteiksikin. Kynnystä aloittaa opinnot madalsi myös se, että Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat -johdantokurssi oli tuolloin tarjolla maksutta. Siitä se ajatus sitten lähti, ja nyt opiskelen aineopintoja, jotka minun olisi tarkoitus suorittaa loppuun ensi kevääseen mennessä.
Joustavat verkko-opinnot sopivat työn ohessa opiskeluun ja aiheisiin syventymiseen
Olen kokenut verkko-opintoina suorittamani opinnot sujuvina ja omaan elämäntilanteeseeni sopivina. Kurssit ovat pääsääntöisesti olleet itsenäistä opiskelua, kuten esseiden ja muiden kirjallisten töiden kirjoittamista sekä luentotallenteiden katselua. Vuorovaikutuksellisuutta opintoihin ovat tuoneet Moodlessa käytävät verkkokeskustelut muiden kurssilaisten kanssa. Osalla kursseista on myös tarjottu mahdollisuutta tehdä osa kirjallisista töistä pari- tai ryhmätöinä.
Tärkeää ja hienoa on, että tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, vaikka itselleni luontevinta opiskelua onkin ollut itsenäinen opiskelu. Aineopinnoissa on lisäksi jonkin verran kirjatenttejä, jotka voi suorittaa omassa tahdissa oman opiskeluoikeuden puitteissa.
Itsenäinen opiskelu on ollut opintojeni etenemiselle merkittävä tekijä, koska opiskelen töiden ohella. Tietyt kurssikohtaiset deadlinet rytmittävät opiskelua, ja niiden puitteissa mahdollisuus opiskella omaan tahtiin on helpottanut töiden ja opiskelujen yhteensovittamista. Myös mahdollisuus tehdä lyhennettyä työaikaa on pitänyt opiskelun mielekkäänä ja keventänyt aikataulupainetta, kun yhtenä arkipäivänä viikossa on pystynyt keskittymään ensisijaisesti opiskeluihin. En haluaisi, että opiskelu menisi pelkästään kurssien läpisuorittamiseksi ja opintopisteiden keräämiseksi, vaan tahtotilanani on todella oppia ja syventää tietämystäni kurssien aiheista.
Itselleni tärkeä tekijä opiskelujeni etenemisessä ja omassa oppimisessani onkin luultavasti tarkka suunnitelmallisuus: aikataulutan opiskeluni täsmällisesti ja pilkon työskentelyäni to do -listoiksi, mikä auttaa keskittymään oleellisiin asioihin asia kerrallaan. On myös palkitsevaa, kun listalta saa yliviivata asioita tehdyiksi – olivat ne sitten kirjallisen lopputyön palauttaminen tai yhden luentotallenteen katsominen.
Uudenlaista osaamista yhdistämällä sosiaalityön ja ympäristötieteen asiantuntemusta
Olen pohtinut avoimen väylän kautta hakemista ensi keväänä, kun siihen tarvittavat opinnot pitäisi olla suoritettuina. Osaltaan varmasti sosiaalityön tutkinnostani johtuen minua kiinnostaa erityisesti sosiaalisen kestävyyden teemat. Olisi hienoa, jos pystyisin tulevaisuudessa yhdistämään nykyisen koulutukseni ja ammattini tuoman kokemuksen ja osaamisen ympäristötieteen osaamiseeni.
Asioihin vaikuttaminen yhteiskunnallisella tasolla kiinnostaa, mutta samalla myös konkreettiset toimet esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi kiehtovat. Tulevaisuus näyttää, löydänkö itseni toimistosta, metsästä vai sekä että!
Terveiseni avoimen yliopiston opintoja harkitseville on, että rohkeasti vaan kokeilemaan! Aluksi voi testata jollakin yksittäisellä johdantokurssilla, miten opiskelu istuu arkeen, ja tehdä näin ollen kynnys opintojen aloittamiselle itselle matalaksi.
Sanni Niemelä