Sidosryhmärekisterien tietosuoja

Yliopiston tietosuojaa ja tiedonhallintaa ohjaa keskeisesti laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR), tietosuojalaki, laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta, arkistolaki, hallintolaki ja yliopistolaki.

Yliopiston toiminnan julkisuuteen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (4 § 1 mom.) säädetään viranomaisen toiminnan julkisuudesta.

25.5.2018 alkaen henkilötietojen käsittelyä on ohjannut EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja muu kansallinen lainsäädäntö. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteina on mm. korostaa henkilön oikeutta valvoa omien henkilötietojensa käsittelyä sekä tuoda läpinäkyvyyttä henkilötietojen käsittelyyn.

Suurin osa Yliopiston palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleiseen etuun tai julkisen vallan käyttämiseen. Tällöin emme tarvitse erillistä suostumusta henkilötietojesi käsittelyä varten. Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseesi perustuen, ja tällöin pyydämme Sinulta suostumuksen tietojesi käsittelyyn. Sinulla on oikeus myös peruuttaa antamasi suostumus milloin tahansa.

Kun asioit Yliopiston palveluissa, käsittelemme henkilötietojasi siltä osin kuin se on asiasi hoitamiseksi tarpeellista. Henkilötietoja käsitellään rekisterin käyttötarkoituksen mukaan ja käyttämiisi palveluihin perustuen. Yliopiston palveluissa tietosi on hyvin suojattu, eikä niitä luovuteta eteenpäin muihin kuin lakisääteisiin velvoitteisiin perustuen.

Sidosryhmärekisterien tietoja käsitellään useissa yliopiston yksiköissä ja palveluissa. Yliopiston yksiköissä ja toiminnoissa olevia rekistereitä käytetään myös viestintään ja yliopiston tehtävien toteuttamisen tukena.

Tietosuoja on jokaisen perusoikeus. Käsittelemme aina tietojasi huolellisesti ja asianmukaisesti noudattaen lainsäädännön vaatimuksia.

Lisäksi haluamme muistuttaa, että emme koskaan ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai sosiaalisen median kautta ja tiedustele verkkopankkitunnuksiasi, luottokortin tietojasi tai esimerkiksi käyttäjätunnuksia ja salasanojasi. 

> Tietosuojavastaavan yhteystiedot