Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimusyhteistyö

Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus tekee tiivistä tutkimusyhteistyötä niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin tiedeyhteisöjen kanssa. Hankkeissamme yhdistyy lääketieteen eri erikoisalojen osaaminen, mutta teemme myös tieteenalarajat ylittävää tutkimusta muun muassa kasvatustieteiden, oikeustieteen ja filosofian alan tutkijoiden kanssa.

Vuorovaikutus varsinkin lastenpsykiatrian oppiaineen ja kliinikkojen kanssa on tiivistä. Kliinisen tutkimuksen alueella toimimme jo suunnitteluvaiheessa vuorovaikutteisesti eri asiantuntijaryhmien kuten terveydenhoitajien ja lastentarhanopettajien kanssa. Pidämme tärkeänä sitä, että tuottamamme tutkimustieto hyödyttää aidosti käytännön terveyspalveluiden parissa työskenteleviä.

Tutkimuskeskuksen toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta. Teemme yhteistyötä lukuisten eri puolilla maailmaa toimivien yliopistojen ja tutkijoiden kanssa.

Keskus on järjestänyt lukuisia koulutustilaisuuksia, seminaareja ja opetusta sekä suomeksi että englanniksi ja osallistuu aktiivisesti myös kansainväliseen tutkijavaihtoon

Kansainväliset yhteistyöorganisaatiot

lastenpsykiatrian tutkimuskeskus collaboration map

  • Columbia University, USA
  • Dalhousie University, Canada
  • McMasters University, Canada
  • Mount Sinai School of Medicine, USA
  • University of Richmond, USA
  • SUNY Upstate Medical University, USA
  • UNC School of Medicine, USA
  • University of Yale, USA
  • Mayo Clinic, USA
  • California Department of Public Health, USA
  • University of London, UK
  • University of Tel Aviv, Israel
  • University of Haifa, Israel
  • IDC, Israel
  • University of Nagoya, Japan
  • Karolinska Institute, Sweden
  • University of Bergen, Norway
  • UiT Norges arktiske universitet, Norway
  • Norwegian University of Science and technology, Norway
  • Norwegian Institute of Public Health, Norway
  • Inlandet University of Applied Science, Norway
  • University of Aarhus, Denmark
  • University of Iceland, Iceland
  • University of Basel, Switzerland
  • Shantou University, China
  • Novosibirsk State University, Russia
  • Shahid Beheshti University of Medical Sciences, Iran
  • Vilnius University, Lithuania
  • University of Athens, Greece
  • Institute of Mental Health, Singapore
  • University of Western Australia
  • University of São Paulo, Brazil
  • Children Hospital, Hanoi Vietnam
  • University of Indonesia, Indonesia
  • Kasturba Medical College, India
  • Donetsk National Medical University, Ukraina
  • Mahidol University, Thailand
  • University of Nairobi, Kenya
  • Arabian Gulf University, Bahrain
  • University of Ibadan, Nigeria