Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteistyösopimuksen perusteella keskus tuottaa valiokunnalle tulevaisuus- ja ennakointitietoa, osallistuu valiokunnan tulevaisuushankkeisiin, avustaa valiokuntaa menetelmäkysymyksissä sekä ylipäätään avustaa valiokuntasihteeristöä valiokuntatyössä. 

Tulevaisuusvaliokunnan pysyvänä asiantuntijana toimii nimetty Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen edustaja, jonka ydintehtävänä on huolehtia, että valiokunnalla on käytettävissään paras mahdollinen asiantuntemus kulloinkin käsittelyssä olevan asian suhteen. Tämä tapahtuu esimerkiksi tunnistamalla teema-alueiden ennakoinnin kannalta relevanteimmat asiantuntijat eri tutkimuslaitoksista ja yhteisöistä valiokuntaan kuultavaksi. Vaihtuvien teemojen lisäksi tulevaisuusvaliokunnan tärkeimpiä tehtäviä on laatia mietinnöt vastineeksi valtioneuvoston tulevaisuusselontekoon sekä Agenda 2030 -selontekoon. Pysyvä asiantuntija on kiinteästi mukana tässä työssä. Hän huolehtii myös valiokunnan tilaamien ennakointihankkeiden tieteellisestä ohjauksesta ja välittää ennakointimenetelmiin liittyvää tietoa ja osaamista Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ja valiokunnan välillä. Pysyvä asiantuntija toimii tarvittaessa myös valiokuntaneuvoksen sijaisena tulevaisuusvaliokunnan sihteerinä. Tehtävää hoitaa syyskuusta 2017 alkaen erikoistutkija, FT Maria Höyssä.