Nobelisti Sir Peter Ratcliffe: ”Mene sinne, missä muut eivät vielä ole”

31.10.2022

Nobelisti Sir Peter Ratcliffe vieraili Turun yliopistossa elokuussa 2022. Ratcliffe sai vuonna 2019 Nobel-palkinnon tutkimuksistaan, joissa selvitettiin, kuinka ihmisen solut reagoivat hapenpuutteeseen, eli hypoksiaan. Ratkaisevia löydöksiä oli tekemässä myös Läntisen Syöpäkeskuksen ylilääkäri ja InFLAMES-ryhmänjohtaja Panu Jaakkola.

Panu Jaakkola työskenteli Ratcliffen laboratoriossa vuosina 1999–2001.

– Panu oli avainhenkilö, kun teimme Nobel-palkintoon johtaneet tutkimukset. Olemme hyvät ystävät ja olemme edelleen tiiviisti yhteydessä, Ratcliffe kertoi.

Peter Ratcliffe nojaa kaiteeseen ja katsoo kameraan, taustalla vaalea katettu käytävä.

"Viestini nuorille tutkijoille on tämä: löydä oma kysymyksesi. Vastusta kiusausta lähteä tutkimaan sitä, mikä on muodissa," Sir Peter Ratcliffe totesi luennollaan.

Ratcliffe oli pääpuhujana BioCity-symposiumissa, joka järjestettiin jo 31. kertaa. Hän kertoi luennossaan tutkimuksista, joissa hän ryhmineen tunnisti molekyylimekanismit, joilla solut aistivat hapenpuutteen ja miten ne reagoivat siihen.

Löytö selvitti yhden ihmisen fysiologian ja solubiologian perusilmiöistä, mutta se avasi myös uusia mahdollisuuksia lääkekehitykseen. Hypoksian tiedetään olevan merkittävä tekijä monissa sairauksissa. Niitä ovat muun muassa sydän- ja verisuonitaudit, anemiat, diabeteksen komplikaatiot ja monet tulehdustaudit. Syövälle hypoksia on suorastaan hyödyksi.  

– Hallitsemattomasti kasvavat syöpäsolut ikään kuin käyttävät hyväkseen kudosten hapenpuutetta ja alkavat kasvattaa itselleen verisuonia. Jos voimme hallita tätä tapahtumaa, voimme estää syöpäkasvaimen kasvua. Tähän perustuvia lääkkeitä onkin ollut käytössä jo pitkään, Ratcliffe avasi.

Ratcliffe on taustaltaan munuaissairauksiin erikoistunut nefrologi. Hän perusti oman tutkimusryhmänsä Oxfordin yliopistoon ja sai professuurin vuonna 1996. Hän työskentelee muun muassa Francis Crick - ja Target Discovery -instituuttien johtajana.

– Viestini nuorille tutkijoille on tämä: löydä oma kysymyksesi. Vastusta kiusausta lähteä tutkimaan sitä, mikä on muodissa ja missä kaikki muut jo ovat. Jos lähdet sinne, siellä on joko ruuhkaista tai vaikeaa tai kumpaakin niistä, Ratcliffe totesi.

InFLAMES on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen, Suomen Akatemian rahoittama tutkimuksen lippulaivahanke. Se tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkekehitykseen yhdessä biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa. Lippulaiva edistää myös diagnostiikkaa, jolla potilaille voidaan räätälöidä sopivat täsmähoidot.

Teksti: Liisa Koivula
Kuva: Antti Tarponen

Artikkeli on julkaistu Aurora-lehdessä 2/2022.

Luotu 31.10.2022 | Muokattu 31.10.2022