Kampusalueen luonnon monimuotoisuutta kartoitettiin viikonloppuna BioBlitzissä

24.05.2022

BioBlitz on tapahtuma, jossa kartoitetaan eliölajien määrä tietyn ajanjakson sisällä tietyltä alueelta. Toukokuussa, luonnon monimuotoisuuden päivänä, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö järjesti koko vuorokauden kestävän BioBlitzin kampukselle ja vanhan kaupungin alueelle. Tapahtuman aikana kartoituksen tuloksena kertyi 602 eliölajia, mutta havaintojen vahvistaminen jatkuu ja lajien määrä karttuu vielä. 

Bioblitz keräsi kymmeniä vapaaehtoisia kartoittajia Turkuun 20.-21.5.2022. Mukana oli niin tutkijoita sekä Turun yliopistosta että muista organisaatioista. Erityisen ilahduttavaa oli saada joukkoon myös innostuneita luontoharrastajia ja vapaaehtoisia Turun seudulta.

Lajeja kartoitettiin iNaturalist sovelluksen avulla, joka innostaa pelillistämisen keinoin tuottamaan havaintoja järjestelmään. Havainnot ovat kuitenkin tutkijoille tärkeää dataa. Asiantuntijat tunnistivat ja varmistivat vapaaehtoisten tekemiä havaintoja jo tapahtuman aikana ja tätä työtä jatketaan vielä pitkälle kesäkuuhun.

Tapahtuman loputtua klo 14 sunnuntaina oli  iNaturalistiin kertynyt 602 lajia, mutta lajimäärä kasvaa edelleen tunnistamisen edetessä.  

BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen
BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Erityisesti linnut ja hyönteiset keräsivät kiinnostuneita kierroksille yliopiston ympäristöön. Alueella nähtiin myös siitepölykeräimiä ja lepakoille oli asennettuna 11 kappaletta ultraääninauhureita, joista jokainen äänitti 6 tuntia lepakoiden ääniä. Yleisökierroksella kuultiin ja nähtiin useampia lepakoita Aurajoen rannalla.  

– Tapahtuma oli todella lämminhenkinen ja kierrosten vetäjät olivat käsittämättömiä tietopankkeja lajien tunnistuksen suhteen. Oli ihana nähdä eri ikäisten innostus ja kiinnostus eri eliölajeihin, totesi Juulia Räikkönen

Aurajoen rannalta saattoivat turkulaiset bongata myös kalastajia, sillä myös kalalajit kartoitettiin. Kalalajeja kertyi viisi kappaletta, joka ylitti tutkijoiden odotukset. Onkeen tarttuivat muun muassa salakka, lahna ja pasuri.

Lintutiimi oli liikkeellä lauantaina ja jatkoi havainnointia neljältä aamulla. Rastaan pesiä ja poikasia alueelta löytyi runsaasti kuin myös satakieliä. Leppälintu, kottarainen ja nokkavarpunen olivat tiimille iloisia yllätyksiä.

BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen
BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Kasvienkartoittajat löysivät Tullinpuominkohdalta useita lajeja, jotka ovat alueelle suhteellisen harvinaisia kuten mäkilemmikkiä ja pölkkyruohoa. Kampukselta löytyi myös ketojen ja harjujen laji häränsilmä, joka on harvinaistunut laiduntamisen loputtua.

Siitepölyä kartoitettiin usealla ilmanäytteenottopisteellä eri vuorokauden aikoina. Mikroskoopilla näytteistä tunnistettiin esimerkiksi koivun ja pajun siitepölyä, jotka aiheuttavat tällä hetkellä allergiaoireita monille. Lisäksi näytteistä löytyi valkopyökin siitepölyä, joka oli kantautunut kampusalueelle todennäköisesti Kupittaalta. 

BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen
BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Sammal- ja jäkälätiimi ilahtui silohiippasammalesiintymistä, sillä laji on uhanalainen ja kasvaa jaloilla lehtipuilla ja harvinaistuu mantereelle tultaessa. Sammal- ja sienilöydökset jäivät kuivuuden vuoksi melko vähäisiksi, mutta sienitiimille iloinen yllätys oli Educariumin alueelta löytynyt jättikuukunen

Myöhäinen kevät alensi myös hyönteisten lajimääriä. Aiemmin keväällä esiintyneet lajit olivat jo alueelta poistuneet ja kesäisemmät lajit eivät olleet vielä saapuneet ilman viileyden takia, mutta mielenkiintoisia ja näyttäviä lajeja löytyi tästä huolimatta monia. Hyönteistiimin mukana kulkeneita vierailijoita kiinnosti esimerkiksi komea pikkuriikinkukkokehrääjä, jota saatiin ihailla pariinkin otteeseen. Hyönteislajienkin määritys jatkuu ja varmistettavana on vielä esimerkiksi yksi mahdollisesti Suomelle uusi hyönteislaji. 

– Tapahtuma oli hieno lähtölaukaus kampusalueen luonnon monimuotoisuuden kartoitukseen. Meillä on lajistoltaan rikas kampusalue, jota tulee vaalia ja jonka kautta pystymme lisäämään niin yliopistolaisten kuin muidenkin turkulaisten ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja sen merkityksestä kaikkea elämää ylläpitävänä voimana, toteaa biodiversiteettiyksikön johtaja Ilari Sääksjärvi.

Biodiversiteettiyksikön johtaja, professori Ilari Sääksjärvi keräämässä hyönteisiä Aurajoen rannalla. BioBlitz Turku 2022.

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen
BioBlitz turku 2022

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Bioblitzin tunnelmia

Teksti: Hanna Oksanen

Luotu 24.05.2022 | Muokattu 25.05.2022