FT Heli Kautonen Turun yliopiston kirjaston uudeksi johtajaksi

01.12.2023

Turun yliopiston kirjastonjohtajan tehtävä oli avoinna 16.8.–14.9.2023. Tehtävään haki 13 henkilöä. Johtajan tehtävään valittiin FT Heli Kautonen, joka aloittaa tehtävässään alkuvuonna 2024.

Kuvaaja/Tekijä

Emma Suominen

Heli Kautonen siirtyy Turun yliopiston kirjaston uudeksi johtajaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta (SKS), jossa hän toimi kirjastonjohtajana.

Kautonen on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1995. Hän väitteli filosofian tohtoriksi digitaalisten palvelujen käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta Aalto-yliopistossa vuonna 2019.

Kautonen on toiminut SKS:n kirjastonjohtajana helmikuun lopusta 2019 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli Kansalliskirjastossa kirjastoverkkopalveluiden palvelupäällikkönä vuosina 2011–2019 ja SKS:ssa suunnittelijana ja verkkoviestinnän tuottajana vuosina 2002–2011.

– Turun yliopiston strategian johtolause – tieteestä inspiroituminen – puhuttelee minua vahvasti. Tunnen vuosien varrelta yliopiston ja sen kirjaston väkeä: tutkijoita, opiskelijoita ja tietenkin kirjastolaisia. Olen arvostaen seurannut heidän aikaansaannoksiaan vapaan ja avoimen tieteen soihdunkantajina. Turun Klassikon lukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneena latinistina aloitan nöyrän ylpeänä ensi vuoden alussa yliopistonmäen agoralle ja sen kirjasto-temppelille kapuamisen. Selkäreppuun pakkaan kaiken kokemukseni sekä tämänhetkisen näkemykseni siitä, miten Turun yliopiston kirjasto jatkaa avoimena, säilyttävänä ja uudistuvana yliopistolaisen luottokumppanina, Kautonen sanoo.

Turun yliopiston kirjasto on Suomen suurimpia monitieteisiä yliopistokirjastoja. Monipuolisilla palveluillaan kampuksilla ja verkossa kirjasto tukee ja edistää akateemista tutkimusta, opetusta ja opiskelua. Lakisääteisenä tehtävänä kirjasto huolehtii osaltaan kansallisen kulttuuriperinnön saatavuudesta ja säilyttämisestä. Kulttuuriaineistolain mukainen vapaakappaleoikeus sillä on vuodesta 1917.

Luotu 01.12.2023 | Muokattu 05.12.2023